sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Uudistuva luonnonvara

Olen aikaisemminkin hiuksistani varmaan höpissyt mutta Charlotta kirjoitteli oman värin takaisin kasvattamisesta ja kun sama projekti on meneillään niin käydään historiasta lähtien.


Lähtötilanne vuonna -91 tämänsorttinen, Kososeksi tukkaa oli syntyessä ihmeen paljo elikkä aikas vähän.


1993 hiusta oli jo paljon enemmän.


Tämä on ehkä -94 tai -95 kuva, tukka alkoi tummumaan hiljakseen.


2001 otettu nelosluokan kuva, tässä vaiheessa tukkaa on värjätty jo parisen vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti, alkuun hennalla ja sitten niillä ihanilla vaahtomaisilla kevytsävytteillä, joiden punapigmentti tarrasi ihmeen tiukkaan.


Kasiluokalla -05 tukka oli ehkä pisimmillään mitä se on ollut.


Wanhoihin tukkaa lyhennettiin kun kampaajan mukaan olisi ollut jo hankalaa muotoilla sitä haluamaani muotoon.


 YO-juhliin väri vaihtui ruskeaksi ajatellen jo inttiin lähtöä


Inttiaikaa ollessani hoikimmassa kunnossa mitä olen aikuisiällä ollut ja hiusten kunto kohtuu järkyttävä.


Ja tässä tukka on vuosi myöhemmin intin loppukevään aikana.


2011 aloitin intin jälkeen lukuvuoden alkaessa laihiksen. Intin jäljiltä jo kärsinyt tukka ei siitä tykännyt. Väri vaihtui kuitenkin vapaudessa taas punaiseen.


2012 syksyyn mennessä tukka oli niin huonossa kunnossa että leikkuutin sen edestä pidemmäksi polkaksi.



Polkka vaihteli väriä mutta koko syksyn mittaan mentiin tummempaa kohti.


Mistä sitten kaikkein fiksuin veto alkaa vuodenvaihteen jälkeen vaalentamaan.



Syksyllä 2013 olin sitten kasvattanut jo tämän verran omaa väriä takaisin.


Kunnes tuli tympääntyminen ja keväällä kaikki värjätty veks.


Ja Mallorcalla moneen kertaan kerrotun tarinan jälkeen tukka näytti tältä.

 

Tai oikeammin tältä Eve 4-vee lookilta, koska enhän minä tuota jaksanut laittaa ja ajella sivuja tarpeeksi tiuhaan.


2015 valmistujaisiin tukka kasvoi sen verta, että sen sai joten kuten muotoiltua.


 2015 vuoden lopulla kävin kampaajalla ja sen vuoksi tukka on suorempi kuin normaalisti.


2016 vuoden keväällä.

Tämän vuoden alussa tukka ylsi ensimmäisiä kertoja kunnolla kiinni.



Perjantaiaamuun mennessä tukka oli kasvanut tämän verran. Ylempää saa jonkinlaisen käsityksen siitä, paljonko omaa väriä on jo kasvanut. Viimeisin värjäys on alkusesästä.

Nyt sitten villejä veikkauksia kuinka kauan kärsivällisyys kestää, kasvatanko koko tukan omaa väriä vai mitä tapahtuu.

1 kommentti:

  1. Itse tein niin, että kun kasvatin oman värin takaisin hiuksiin niin värjäsin värjätyn osan suunnilleen saman väriseksi kuin mitä oma juurikasvu oli :p se toimi ihan hyvin vaikka sitten kun leikkasin kokonaan värjätyn osan pois niin näyttihän värjätty osa aika oranssilta verrattuna omaan keskiruskeaan tukkaan. Oman värin kasvattaminen vaatii kyllä kärsivällisyyttä mutta lopputulos on odottamisen arvoinen!

    VastaaPoista