Kirja-arvostelussa Ne - kuukautiskirja


Aloitetaan ihan lempparikuvallani kirjasta Ne - kuukautiskirja (Karisto 2017), joka on Rosa Meriläisen ja Sanna Seiko Salon vauhdikas tuotos, Jutta Kivilompolon ihanilla kuvilla. Kirja nostaa esiin kuukautisten monet puolet häpeilemättä ja sen vuoksi yllä oleva kuva on mielestäni hyvin osuva. Miksi kauppalistassa munat ovat päivittäisasia ja osa vieläpä kehuskelee montako munaa viikossa syö? Samanaikaisesti kuukautissuojien ostaminen, hävittäminen ja puhtaaksi keittäminen on edelleen salassa ja häpeillen tapahtuvaa mystistä puuhaa?


Kansikuva on kirjaan kuvitukseen ja teksteihin nähden kumman neutraali.



Kuten sisällysluettelosta näkyy, asiaa on paljon. Kovin syvällisesti ei toki ehditä 170 sivussa yksittäisiin asioihin paneutua, mutta perinteisestä kuukautisvalistuksesta poikkeavat näkökulmat avartavat ajattelutapaa.


Kirjassa on esitelty selkeästi ja hauskan asiallisesti faktat (kuvasta poiketen paksusuoli ei tosin lopu tuohon vaan jatkuu muotoa ja tehtävää muuttaen suuhun asti), joiden lisäksi mukaan on saatu eri ikäpolvien kuvauksia kuukautisista ja niihin suhtautumisesta eri aikakausina, samoin kuin miesnäkökulmaa ja ehkä suurimpana poikkeuksena yleisoppaista, myös transnäkökulma kuukautisiin.


Perinteisimmät lukijat saattavat kavahtaa hyvin suorasukaista ilmaisua, mutta miksi kuukautiset ovat häpeän aihe kun noin puolella maapallon väestöstä on jossain vaiheessa elämäänsä kuukautiset? Ainakin itselläni olo kuukautisten aikana on välillä niin karsea, etten oksentamisen ja kylmänhikisten kramppien välissä jaksa ajatellakaan muiden suhtautumista siihen kuinka menkoista puhun. Sekä kirja, että minä muistutamme, että kuukautiskivuista kärsiminen ei ole mikään pyhimysriitti vaan apua kipuihin kannattaa hakea. Ja jos joku, etenkin terveydenhuollon henkilöstöstä, sanoo ettei voi niin paljon koskea, niin saa käskeä konsultoimaan allekirjoittanutta. (Menkkaraivoissa saattaisi tehdä mieli kyllä tirvaistakin kommentoijaa nenään, mutta yritetään välttää terveydenhuollon henkilöstöön ja läheisiin (ja kaikkiin muihinkin) kohdistuvaa väkivaltaa).


Kuvituksista annan ison plussan. Kuvat ja värikkyys antavat kirjalle tavallaan luvan puhua asioista suoraan, sen sijaan, että perinteiseen tapaan puhutaan kuivakasti faktat siitä, että munasolu kypsyy ja valuu ulos ja tulee verta ja se on kestettävä voi, voi.


Jos ei vielä tähän mennessä ole lukijalle selvinnyt, niin tykkäsin kirjasta ihan älyttömästi. Luin sen yhdeltä istumalta yhtenä iltana nukkumaan mennessä ja pelkäsin herättäväni naapurit kun nauroin niin paljon.

Mielestäni on tärkeää, että pikkuhiljaa enenevissä määrin voimme puhua kulttuurissamme vaikeinakin koetuista asioista yhtä aikaa asiallisesti mutta huumorilla. Huumori kuuluu elämään, mutta jos vielä korkeakoulussakin terveysalan opiskelijat eivät pysty hihitykseltään opiskelemaan koska joku sanoi pylly, on näitä käsiteltäviä asioita vielä aikas paljon.

Samaan aikaan kuukautiskirjan kanssa lainasin kirjastosta THL:n seksuaali- ja lisääntymisterveyden toimintaohjelman vuosille 2014-2020 ja siinä ollaan huolissaan mm. nuorten heikoista tiedoista seksuaaliterveydestä. Ennen kuin terveystiedon opetus menee pidemmälle, olisi vähintäänkin jokaisen tytön tiedettävä, kuinka naiskeho toimii ja miksi NE tulevat kerran kuussa tai jättävätä tulematta. NE ja monta muuta nimitystä kuukautisille löydät tsekkaamalla kirjan itse.


Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie