Miten tavoitteisiin pääsee?

 Tai ainakin lähemmäksi niitä? 


Kirjoittelen tätä valmiiksi Opiskelijoiden mielenterveyspäivänä, jonka teemana on tänä vuonna kohtuus. Kun monen elämä on nykyään suorittamista joka elämänalueella, on syytä muistaa, että tavoitteisiin pääseminen ei aina ole parasta hyvinvoinnillemme. 

Tietenkään asioita ei tapahtu jos mitään ei tavoittele, mutta usein matka kohti tavoitetta opettaa meille paljon enemmän itsestämme. Pelkän lopputavoitteen tavoitteleminen riittää harvoin ylläpitämään motivaatiota niin kauan, että todellisuudessa pääsemme lähellekään tavoitetta. Ja jotta motivaatio riittää paria alkuinnostusviikkoa pidemmälle, on löydettävä jotain, mistä ammentaa motivaatiota heikompinakin hetkinä.

Asetin itselleni 2022 tavoitteita opintojen, liikunnan, neulomisen, kosmetiikan kuluttamisen ja rahan suhteen. Oikeastaan mihinkään tavoitteeseen ei päästy mutta toisaalta opintoja lukuunottamatta missään tavoitteeksi ei ollut asetettu varsinaista lopputavoitetta. Lopputavoitteeni ovat enemmän sen tyylisiä, että liikunta olisi ympäri vuoden aktiivinen osa elämääni, en ostaisi turhaa kosmetiikkaa tai lankoja ja olisin maksanut kaiken opintovelan pois. 

Sen sijaan viime vuoden tavoitteet olivat palasia tai matkaetappeja matkalla noihin lopputavoitteisiin.Ja vaikka välietappejakaan en saavuttanut, riittää motivaatiota jatkaa, koska ne välietapitkin oli jaettu neljännesvuosittaisiin, kuukausittaisiin ja omassa mielessäni viikottaisiin tavoitteisiin. 

Hankalimpina hetkinä olen toisellut mielessäni "askel kerrallaan, silmukka kerrallaan, pisara kerrallaan, euro kerrallaan"-mantraa, sillä jokainen liikuttu askel, lankavarastosta neulottu silmukka ja säästöön siirretty euro, ovat hitaasti mutta varmasti tavoitetta kohden.

Tavoitteiden palastelu ja tarkastelu säännöllisesti pitkin vuotta auttoi myös tunnistamaan ne tekijät ja ajankohdat, jotka auttavat tehostamaan tavoitteiden tavoittelua tai vaikeuttavat matkaa. Väsymys on yksi selkeä vaikeuttava tekijä omalla kohdallani kaikissa näistä ja siksi yritän tänä vuonna keskittää vielä enemmän siihen paukkuja vaikka nyt kun on parina yönä taas herännyt kolmelta aamulla vahtimaan herätyskelloa, tuntuu sekin välillä vaikealta. 

Mutta silloin kun väsyttää, tiedän sitten olla vaatimatta itseltäni kovin montaa silmukkaa tai askelta ja kiertää kauempaa mahdolliset rahankulutuskohteet. Etenkään kun tavoitteiden aikarajat ovat vain itse asettamiani. Kevään pääsykokeisiin pakertajilla tai opintoja viimeistelevillä aikarajat ovat paljon sidotumpia, mutta silloin kannattaa miettiä sitten muita osa-alueita, joilla voisi nyt kohtuullistaa loppupakerruksen ajaksi.

"Jos voimavaroja on tänään 40% parhaastasi ja annat töissä 40%, olet antanut 100% itsestäsi" eli kohtuullisuutta meille kaikille elämän suorittamiseen, olimmepa opiskelijoita tai emme. 


Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie