Minne kevät katosi?

 Vappuhan oli suunnilleen eilen, joten mihin tästä välistä katosi parikymmentä päivää? Viileä kevät ja kohtalainen kiire töissä ja opinnoissa ovat kadottaneet melkein koko toukokuun. Ensi viikko enää ja sekin on jo ohjelmaa täynnä eli mielessäni toukokuu on jo tavallaan loppu. Mikä on sinällään hankalaa kun kuun viimeinen päivä on deadline muutamalle vielä tekemättömälle tehtävälle. Ulkona alkaa kuitenkin olla jo melkein kesä, vaikkakin edelleen viileä sellainen.

Kävin vähän kameran kanssa tutkimassa kuinka lähellä se kesä onkaan.












Ja kyllähän tuo kesä näyttää viileydestä huolimatta sieltä tulevan. Itse olen toisaalta viileydestä ihan tyytyväinen, kun meillä on vielä jonkin aikaa ikkunoiden avauskielto ja parvekkeet pois käytöstä remontin vuoksi.


Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie