JBL ReflectContour2 -kuulokkeet

 Mulla on ollut jo hetken aikaa uudet kuulokkeet etsinnässä, sillä käytössä olevien kanssa on pari ongelmaa. Over-earit painavat korvia pidemmässä käytössä, normaalit in-earit eivät pysy korvissani millään, yksissä korvasankaisissa on älyttömän huono äänenlaatu ja toisissa sanka tulee koko korvan ympäri mikä on hankalaa lasien, maskien ja korvakorujen kanssa. Eikä ne siltikään pysy kunnolla korvassa.

JBL:n ReflectContour 2 bluetooth -kuulokkeet sen sijaan pysyvät korvassa niin tiiviisti, että en kuule niiden läpi käytännössä mitään. Hiukan liikennevaaralliset siis, mutta lenkkikuulokkeiksi oivalliset.

Vajaan 30 euron kuulokkeet Tokmannilta yllättivät nyt onneksi positiivisesti. Silikonikärkiä ja korvasovittimia on kolmea kokoa, itselläni käytössä valmiina kiinni olleet m-kokoiset. Mukana tuli myös silikoninen kuljetuspussi ja laturi. Latauksen (2h)  luvataan kestävän 10 tuntia ja vartin pikalatauksella saa tunnin lisää jos lataus on unohtunut.  Näppäimiä on vain kolme ja niillä voi hallita sekä käynnistystä, musiikkia ja puheluita. Löytyy siis sitä varten myös mikrofoni. 

Kuulokkeet ovat hienkestävät ja nauha on heijastinta. Ensimmäiserllä kerralla kun yhdistin kuulokkeet kännykkään, yhteys oli huono ja kirja pätki, mutta uudelleen yhdistämällä pääsin loppulenkin ilman ongelmia. Hinta-laatusuhteeltaan varsin mainio paketti.

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie