Elokuun pimeät illat yllättävät

 Elokuun päivät ovat parhaimmillaan lämpöisiä ja aurinkoisia, mutta viileät aamut ja pimeät illat yllättävät pian.

Lämpimien säiden jälkeen syystakit kaivetaan esille jonain aamuna kiireessä ja illalla huomataan, että tumma takki ei muuten näykään mihinkään kun heijastin on taas pesun jälkeen unohtunut takista. 

Nyt kannattaakin käydä läpi syksyllä käyttöön otettavat takit ja tarkistaa niiden heijastimet, samoin kuin laukut ja reput, että niissä on riittävät heijastimet niin lapsilla kuin aikuisillakin. Koulut alkavat ensi viikolla ja harmaana sadepäivänä voi pimeys yllättää koululaisenkin äkkiä.

Heijastin moninkertaistaa matkan, jolla autoilija huomaa kävelijän ja Liikenneturvan mukaan noin joka kuudes heijastittomana liikenneonnettomuudessa kuollut jalankulkija olisi pelastunut heijastimella.


Heijastimen pitää olla CE-hyväksytty ja asianmukaisesti kiinnitetty. Riippuva heijastin tulisi kiinnittää polven korkeudelle ja sen tulisi päästä heilumaan vapaasti. Monessa takissa ongelmana on se, että heijastinta ei saa kiinnitettyä oikealle korkeudelle ja silloin vaihtoehtona on esimerkiksi venyvä heijastinnauha tai läpsäistävä jousiheijastin. Näitäkin olisi hyvä olla valmiina joka takin taskussa, koska muuten ne tuppaavat jäämään eteiseen tai väärän takin taskuun. 


Läpsäistävät jousiheijastimet kulkevat takeissa tai repuissa myös rullalle käärittynä kiristyslenkkien ja vastaavien ympärille, mistä ne on helppo avata tarpeen mukaan käsivarteen.

 
Itsetehdyt heijastavat laukkukoristeet ja asusteet eivät korvaa heijastinta mutta toimivat heijastinten lisänä tuomassa lisänäkyvyyttä. Heijastinten ja heijastumisen kanssa kun enemmän on enemmän 


Viimeistään nyt viikonloppuna kannattaa käydä läpi takit, joita aikoo syksyn (ja talven) aikana käyttää. Tarkistaa mahtuuko takki päälle ja löytyykö vähintään yksi heijastin. Itse tarkistan samalla, että jokaisen takin taskussa on puhdas nenäliina, koska sitä tarvitsee ihan varmasti ilmojen viilentyessä ja että lähiaikoina käytössä olevien takkien taskuista löytyy hanskat. Jos ei hamstraa hanskoja kuten minä teen kylmälle arkojen nivelieni takia, voi olla hyvä tarkistaa vähintään, että eteisestä löytyy valmiina hanskapari. Vaikka kuinka olisi vielä lämmintä, niin syksy tulee jossain vaiheessa ja yllättää taas. Ja jos heijastimia ei kotoa löydy, niin kipin kapin kauppaan niitä hakemaan.

Itse pidän eteisessä purkillista heijastimia. Siitä on helppo täydentää sitten niitä irronneita ja hajonneita heijastimia.

Liikkukaa turvallisesti!

Joko on heijastimet laitettuna vai hoidatko homman viikonloppuna?

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie