Huhtikuun loppuneet osa 1


Taas näköjään niin paljon loppuvia ja kokoelmasta poistettavia, että jaan vielä huhtikuunkin kahteen osaan.

Dermosil Thickening gel oli vähän kumma tapaus. Käyttäessä en ollut varma oliko siitä mitään hyötyä vai ei mutta sitten kun viimeisellä kerralla halusin pullon jo tyhjäksi, oli tukka seuraavana aamuna todella tuuhea. Elin en tiedä käytinkö liian vähän vai mikä oli. En kuitenkaan ostaisi lisää kun en näe tälle varsinaista tarvetta, mutta kyllä tämän ihan käytti ongelmitta loppuun nyt hiusmuutoksen yhteydessä.
Dermosil Cleansing mousse oli miellyttävä kakkosvaiheen vaahtoputsari kuivallekin iholle. Jos olisin tekemässä Dermosilille tilausta ja kaipaisin putsaria, voisin heittää tämän koriin mutta luulen että ei ainakaan hetkeen ole tarvetta tilaukselle.
Dermosil Holly Jolly Winter Berries käsivoide oli ihan ok. Nyt on tietysti käsisaippuan lisäksi mennyt hirveästi käsivoidetta ja tämäkin tuli käytettyä tosi nopeasti. En kuitenkaan mitenkään erityisemmin rakasta Dermosilin käsivoiteita joten ei nyt ainakaan heti uutta kunhan kotona olevat on käytetty.
Lumene Arctis öljyseerumi on hyvä talvikäytössä. Toimii sekä aamu- että iltakäytössä mutta käytän yleisemmin illalla vaikka tämän käyttösuositus on yhdessä sarjan päivävoiteen kanssa. Käytän tätä yhden pullon keskitalvella ja sitten muun vuotta kevyempiä seerumeita.
The Body Shop Banana Vartalojogurtti. Jogurtille plussa, banaanin tuoksulle miinus. En ole koskaan tykännyt banaanista missään paitsi oikeassa banaanijogurtissa eikä tuoksu toiminut tässäkään. En olisi ostanutkaan jos ei tarjoushinnalla olisi saanut. Toiveena ehtiä muuton jälkeen vielä hankkia vartalojogurtti kausituoksuissa sitruuna ja kurkku. Etenkin kesällä en oikeastaan haluaisi käyttää muuta vartalovoidetta kuin tätä tai Vaseline Sprayta kun joka suihkun jälkeen on edelleen pakko rasvata mutta yhtään paksumman rasvan hikoilee pois.


Clinique moisture surge face spray on ihan ok, mutta näissä mineissä on huono suihke, räiskii ja pulloa ei saa tyhjäksi. Ostan ennemmin Lumenea.
Clinique moisture surge overnight maskin käytin yövoiteena. Ihan kiva mutta tällekin löytyy edullisempia ja vielä kivempia tuotteita tilalle. 
Clinique rinse-off foaming cleanser kirveli silmiä ja kahden kokeilun jälkeen joutaa roskiin. 
Dermosil glowing kasvoseerumi ei mielestäni tuonut mitään hehkua iholle. En osta uudestaan kun en vaikutusta huomannut.
Lumene Harmonia puhdistusvaahto oli miellyttävä mutta ennemmin otan jonkin muun putsarin seuraavaksi.


Cien vanulaput olivat ihan hyviä, eivät hajonneet.
Golgate MaxFresh hammastahna on vakkari.
EOS kurkku-huulirasva jäi käyttämättä koska kihelmöi epäilyttävästi huulia. Oli kyllä niin vanhakin, että jouti mennä.


Catrice fix & care spray lime oli loppujen lopuksi yllättäjä. Hieman kimalletta sisältänyt kiinnityssuihke tuoksui kevyesti sitruksiselta ja oli oikein mukava käyttää. Lasipullosta tuli hyvä suihke ja tykkäsin kyllä tästä. Harmitti, että on kausikokoelmaa eikä enää saatavilla. Toki nyt ei ole kovin vahvoja meikkejä ollutkaan mutta tämä toimi kyllä arjessa hyvin.
Dermosil Winter woods käsivoide oli jännän metsäisen tuoksuinen. Ihan ok voide kuten muutkin Dermosilin käsivoiteet.
Carbalan on voide jota ihoni rakastaa ja pyykkikoneeni inhoaa. Tämä auttaa kuivan ihon kutinaan hirmuisen hyvin mutta en voi käyttää sitä kuin parina iltana ennen lakanoiden vaihtoa. Tämä tahmaa lakanat niin, että kolmantena yönä ne liimautuvat ihoon ja farkutkin tuntuvat inhan rasvaisilta. Jatkossa ostan vain pienimmän tuubin ja käytän vain pahimpiin kohtiin. Jos tiedät paremman karbamidivoiteen niin vinkkaa ihmeessä!
TBS Totally Tangled Ginger vartalojogurtti yllätti tuoksun suhteen. En yleensä tykkää inkivääristä oikein missään, mutta tässä se oli lähinnä raikas. Kausituoksu ja ostin alesta.
TBS Cactus Blossom suihkugeeli oli mielestäni tuoksuna vähän tylsä. Muuten suihkugeeli toimi kuten Body Shopin suihkugeelit yleensäkin.
Essence effect lipgloss, taas yksi näitä loppunut ja ei ole enää onneksi montaa. Perustahmeahuulikiilto.


Nämä kaikki ovat päätyneet keskeneräisinä pois. Ilman muuttoa olisin ehkä sinnitellyt mutta nyt lähtee kaikki mikä ei 100% miellytä, pois.
Klippoteket suolavesispray, en ikinä oppinut käyttämään tätä. Koin vaan turhana.
Catrice #insta to go blur stick oli vanhentunut, tuli viime jouluna DIY-joulukalenterista mutta oli myynnissä paljon aikaisemmin. Nyt ei levity enää nätisti vain puikosta sutimalla.
Lumenesävyvoide ei riitä yksinään päivävoiteeksi ainakaan nykyisen seerumin kanssa vaan jää kuiviin kohtiin kiinni ja päivävoiteen päällä rullautuu ja luistelee. Purkki on ollut auki todella kauan ja koska avoin purkki, niin koen jo vähän inhaksi ja turhaksi yrittää käyttää loppuun. Kokeilen ehkä uudestaan joskus.

Jatketaan sitten kohta loppujen loppuneiden kanssa. Ja hei, Bloggerin kanssa on nyt ollut ongelmaa kuvissa, että jos joku kuva puuttuu, niin huikatkaa kommenteissa.

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie