Kevätviboja


Kevät on täällä kun talvifarkut hajosivat ja essencen kevätkokoelmat tulevat kauppoihin. Törmäsin tänään Tokmannilla good vibes good memories kokoelmaan, joka on taas viikon-pari myynnissä. Vanhoja samaan aikaan vuodesta tulleita kokoelmia kun katsoo niin vähän alkaa ehkä jo essencen suunnittelutiimissäkin olla ideat vähissä, mutta ihan kivoja juttuja löytyi.



Volume stylist ripsiväri on uudelleen paketoitu, mutta samaa oli jo aikaisemmin myynnissä. Body mist on mieto ja kuvauksen mukaisesti kukkais- ja hedelmätuoksu. Blush & highlighter drops on pinkkiä ja kultaa aika vahvasti kultaan painottuen.



Duo highligter ja Baked blush &highlighter on taas vähän hämmentäviä. Kukkaiskuvioisesta highlighterista ei oikein saa millään normaalikokoisella highlighter-siveltimellä otettua vain yhtä sävyä ja poskipuna näyttää yhtä metalliselta kuin viime vuoden metalliseksi tarkoitettu poskipuna.


Vähäinen näkyvyys ei johdu vain valosta vaan vasemmalla kaksi raitaa highlighterin eri sävyjä ja oikealla poskipuna/highlighter-sävy, olivat aika heikkoja.



Luomiväripaletti on pelkkiä shimmereitä, hyvin pehmeän oloisia. Poskipunapaletissa on kolme sävyä, joista kaksi mattoja ja yksi shimmerinen.



Ensimmäisen viisi yhdeksästä yllä ja loput neljä alla.



 


Näistä persikka näkyy toki heikoiten. Muissakaan ei hirveän kova pigmentti mielestäni ollut, mutta toisaalta kesällä kun meikki on muutenkin huoleton niin ehkä parempikin aloitella miedosta. Kerrostettua näitä näyttäisi saavan.

Tämmöisiä tällä kertaa. Joko muita kevään merkkejä on näkynyt?

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie