Väärinkäytetyt lääkkeet

On lääkkeiden väärinkäyttöä ja sitten on väärinkäytettyjä lääkkeitä. Näistä jälkimmäinen koskee huomattavasti useampaa suomalaista ja on sekä kansanterveydellinen, että kansantaloudellinen rasite. 

Lääkkeiden virheellinen käyttö jaetaan ali-, yli-, ja päällekkäiskäyttöön, turhaan käyttöön, väärän lääkkeen käyttöön ja väärinkäyttöön. Lisäksi lääke voidaan ottaa väärän aikaan päivästä, ruuan kanssa kun pitäisi ottaa tyhjään mahaan, tyhjään mahaan kun pitäisi ottaa ruuan kanssa, toisen lääkkeen kanssa joka kumoaa vaikutuksen, niellään suppoja, niellään silmätippoja, pannaan lääketabletteja korvaan, laitetaan emätinpuikko paikoilleen edelleen foliokääreessä... Lääkkeen otossa on monta asiaa mentävä oikein jotta lääke toimii.

Väärinkäytetty lääke: Kipulaastari laitetaan polveen, koska polveen koskee. Lääkeaine kuitenkin imeytyy parhaiten kohdista, joissa ihon alaista rasvaa on runsaammin. Laastarin sisältämä lääkeaine imeytyy siis verenkiertoon ja sieltä vaikuttaa polven kipuun. Eli laastari laitetaan esimerkiksi selkään tai rintaan tai vaikka reiteen polven yläpuolelle.

Kuvat Unsplash.


 
Alikäytössä lääkettä käytetään liian vähän esimerkiksi sen kalliin hinnan vuoksi. Voidaan ottaa tabletti vain joka toinen päivä vaikka se on määrätty otettavan joka päivä tai puolitetaan annos. Lopetetaan antibioottikuuri kesken kun olo on jo ihan hyvä tai jätetään verenpainelääkkeet ottamatta kun korkea verenpaine ei aiheuta oireita. Alikäyttö voi johtua tietämättömyydestä, lääkkeiden pelosta, väärästä lääkkeenottotekniikasta, väärästä informaatiosta tai riittämättömästä terveydenhuollon tuesta.

Väärinkäytetty lääke: Puhalletaan astmalääkettä. Astmalääke pitää hengittää kunnollisilla sisäänhengityksillä sisään, tekniikka vähän vaihtelee lääkkeen mukaan. Jos ei jaksa kunnolla hengittää sitä sisään, käyttöön voidaan ottaa tilanjatke.

Ylikäytössä sitten otetaan vähän tai vähän enemmän liikaa. Tyypillinen esimerkki on avaava astmalääke, jota otetaan pahimmillaan kymmeniä annoksia päivässä ja sitten pumppu hakkaa hulluna. Etenkin jos henkeä ahdistaa esimerkiksi refluksin takia niin se astmalääke ei auta mitään. Tai vaikka oireet olisivatkin astmasta johtuvia, niin syytä on tarkastella hoitavaa lääkitystä, ei lisätä avaavaa tuhottomasti. Toinen esimerkki on Panadolin tai Buranan popsiminen jatkuvasti kun eihän käsikauppalääkkeet vaarallisia ole. Muuten vaan närästävät, aiheuttavat vatsahaavoja ja maksavaurioita sekä särkylääkepäänsärkyä kun niitä liian kauan, liian paljon, turhaan syö. Ylikäytön syynä voi olla lääkkeiden liian helppo saatavuus, pelko siitä, ettei pärjää ilman lääkkeitä (esimerkiksi unilääkkeet tai rauhoittavat), huono lääkeohjaus ja oireiden somatisointi. Tällä tarkoitetaan sitä, että esimerkiksi yksinäisyyttä koetaan fyysisenä oireena, jota yritetään hoitaa lääkkeellä.

Väärinkäytetty lääke: Ohje: 2 tablettia kolmesti päivässä. Todellisuus: Otetaan kuusi tablettia pitkin päivää niin, että välillä väliä on 2 tuntia ja yön aikana tulee 12 tunnin tauko. Tai jauhetaan tabletit ja otetaan mehun kanssa pitkin päivää.

 

Turhaa käyttöä on sitten se kun käytetään lääkettä ilman syytä. Esimerkiksi jatketaan kipulääkitystä vaikka ei enää ole kipua. Turha käyttö johtuu usein väärästä tai puutteellisesta informaatiosta. Esimerkiksi yskänlääkkeitä myydään todella paljon niiden todelliseen tehoon nähden. Turha ja päällekkäis- tai ylikäyttö on joskus vaikea erottaa toisistaan kun kyllähän ylikäyttö ja päällekkäinen käyttökin on turhaa. Toisaalta myös väärän lääkkeen käyttö on turhaa. Syödään antibioottia viruksen aiheuttamaan tautiin tai hoidetaan allergista nuhaa flunssaan tarkoitetulla avaavalla nenäsumutteella.   Päällekkäiskäyttöä näkee etenkin flunssakaudella kun otetaan kansanrakastamaa Finrexinia ja siihen päälle tulehduskipulääkettä tablettina. Tulee otettua kahta tulehduskipulääkettä mikä ei suinkaan paranna tehoa vaan lisää haittavaikutusten todennäköisyyttä. Päällekkäiskäyttö on joskus myös tarpeen, mutta silloin yhdistellään lääkärin ohjeen mukaan eri tavoilla samaa ongelmaa hoitavia lääkkeitä, jolloin haittavaikutukset ovat vähäisemmät.

Väärinkäytetty lääke: Oireista ei uskalleta kertoa lääkärille, hoitajalle tai farmaseutille ja lääkitys jää saamatta tai saa väärän tai sopimattoman lääkityksen.

Väärinkäyttö taas on tahallaan lääkkeiden käyttöä esimerkiksi päihtymis- tai suorituksenparantamistarkoituksessa. Sekakäyttöä, dopingia yms. missä lähdetään leikkimään sitten isojen terveysriskien kanssa.

Saatavilla olevien lääkkeiden, annoskokojen ja rinnakkaisvalmisteiden määrä on valtava eivätkä lääkäritkään ole yleensä perillä kuin oman erikoisalansa tyypillisimmistä lääkkeistä. Sitä varten meillä on farmaseutit ja proviisorit, joiden työtä on tietää lääkkeiden saatavilla olevat pakkauskoot, lääkkeiden vaikutus, haittavaikutukset, yhteensopivuus ja ottotapa. Sen vuoksi apteekissa kysytään onko lääke tuttu ja siltikin neuvotaan. Koska monelle se tuttu lääke, on kuitenkin virheellisesti otettu lääke. 

Lääkkeet on kalliita, niin yksilölle kuin yhteiskunnallekin. Kaikkein kallein on kuitenkin virheellisesti otettu lääke, josta me kaikki ollaan maksettu, mutta jota käytetään niin, että siitä ei ole tehoa. Oikein käytettynä oikea lääke parantaa tai edistää terveyttä, vähentää toimintakyvyttömyyttää ja kärsimystä ja säästää kustannuksia. On pienempi taloudellinen haitta syödä kolesterolilääkettä kuin jäädä sairaseläkkeelle pahan sydänkohtauksen tai aivoverenkiertohäiriön vuoksi. Tai yhteiskunnan maksaa osteoporoosilääkitystä jos sillä saadaan ehkäistyä lonkkamurtuma joka johtaa vanhuksen siirtymiseen kotoa laitokseen.

Oikea lääke, oikeaan vaivaan, oikein otettuna!

Lähteet: Lääkekasvatus

Kommentit

  1. Omillaan asuessaan isoäitini usein unohti mitä lääkkeitä oli jo ottanut ja näin ollen otti välillä niitä hieman liikaa. Nyt hän on vanhainkodissa jossa kaikki lääkkeet tulevat lääkkeenjakohuoneesta, joten tätä riskiä ei onneksi enää ole. On harmillista, että myös tahalllista väärinkäyttöä esiintyy.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie