Pannuttaminen puuduttaa


Olen pitänyt kesän ajan taukoa pannuprojektista ja nyt syksyn lähestyessä tuntuu siltä, että koko projekti saa jäädä syrjään. Osa tuotteista on toki loppunut kesän aikana kun ovat kuuluneet jokapäiväiseen rutiiniin ja jotain olen heittänyt pois, mutta katsellaan nyt vielä kerran mihin olen päässyt ja mikä on tuotteiden jatko.


Nämä ovat tuotteita, jotka suurella todennäköisyydellä tulen käyttämään loppuun tämän vuoden aikana. Benefitin Girl meets pearlia olen käyttänyt niin säännöllisesti primerin tilalla meikkipuuterin alla, että sen pitäisi olla kohta lopuillaan. Essencen puuteria tulee käytettyä silloin kun käytän meikkivoidetta eli loppuu joskus. Essencen paksu kulmakynä palaa käyttöön kunhan toinen kulmakynä loppuu eli viimeistään ensi viikolla. Essencen rajauskynäkin on edennyt tasaisesti koko kesän ja loppuu varmaan syyskuussa jos edelleen käytän jokapäivä alarajauksessa kuten olen kesän tehnyt. Catricen luomivärikynä alkaa olla jo aika ällö, ja jos se ei lopu elokuun aikana, heitän sen pois koska sivellinpää on niin rasvainen ja hajoamassa. Essencen you better work! primer ei ole oikein kesällä edennyt mutta loppuu kyllä vuoden loppuun mennessä.


Kynsituotteet ja huuliöljy ovat käytössä säännöllisesti mutta en voi luvata, että ne ehtisivät loppua vuoden loppuun mennessä. En tiedä vielä syksystä minkä verran on mahdollisuuksia lakkailla, kesällä olen pidemmillä vapailla jaksanut lakkailla.


Nämä ovat ikuisuustuotteita, joista Yves Rocherin eyeprimerista ja Nyxin poskipunasta alkaisin olla valmis luopumaan. Hoola, I heart makeupin suklaapaletti ja Catricen highlighter ovat vielä ihan kivoja käyttää.

Valmistun ensi vuonna ja saan asua asunnossani maksimissaan kuusi kuukautta valmistumisen jälkeen, joten ensi vuoden aikana on tiedossa muutto jonnekin. Osasyy pannutuksen kiinnostuksen katoamiseen on kevyt henkinen valmistautuminen muuttoon kuluttamalla pois niitä helpoimmin loppuvilla tuotteilla ja karsimalla ne vähiten kivat pois. Tässä tullaan varmaan siis näkemään todella pitkiä loppuneiden postauksia ja muutama iso declutter talven aikana. Ehkä jotain pieniä pannuprojektejakin mutta ei enää vuoden mittaisia jättiläisiä.

Kommentit

  1. Mulla on ollut vähän samantyyppisiä tuntemuksia oman pannuprojektin kanssa. Haluaisin kovasti testailla uusia tuotteita mutta ei voi kun pitää pannuttaa niitä vanhoja :D toisaalta se riemun tunne kun saa jonkun loppumaan, on aivan mahtava

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie