Loppuuko hoitajalta kunto?
Koska pari edellistä tekstiä työstä ovat olleet aika negatiivisia, halusin kirjoittaa hoitajan työstä jotain positiivistakin. Kysyin parissakin eri vuorossa kollegoilta miksi jaksamme tätä työtä, mikä saa tulemaan aamulla tai illalla töihin. Vastauksia löytyi harvanlaisesti, mikä ehken kuvastaa yleisemminkin hoitajien fiiliksiä tällä hetkellä. Mielestäni suomalainen terveydenhuolto on kyllä aikamoisessa kriisissä jos sen suurimman työntekijäryhmän motivaationa on asuntolaina. Asuntolaina toki hoitajan palkalla takaa sen, että hoitaja tulee töihin seuraavat kaksikymmentä vuotta mutta kyllä laatu kärsii.
Tutkimuksissakin on noussut esille pari kolme muun yläpuolelle nousevaa syytä, miksi tätä työtä jaksetaan. Ne ovat työkaverit ja potilaat. Kummatkin ottavat välillä päähän, mutta antavat myös syyn jaksaa.
Työkaverit ovat tärkeitä, koska he ovat ainoita, jotka ymmärtävät miltä tuntuu tulla ilta-aamu-ilta-aamu-putken jälkeen ykkösvapaalta takaisin töihin ja aamun ensimmäisenä hommana on putsata clostridium-ripulissa vellova sänky ja pelastaa potilaan takapuoli. Tai sen miten pahalta tuntuu soittaa omaisille huonoja uutisia tai kuinka ei vaan jaksa juuri nyt mennä sen tietyn potilaan haukuttavaksi kuudetta kertaa tunnin sisään vaan on saatava huokaista pari sekuntia.
Työkaverit ovat mukana elämän riemuissa ja suruissa. Osastoilla missä työskentelen, työkaverit tietävät raskaudestasi saman tien kun testi näyttää plussaa, koska tiettyihin eristyshuoneisiin et voi mennä raskaana ja joudut pyytämään kaveria käymään siellä puolestasi.
Työkavereiden kanssa on hyvä pallotella omia ajatuksiaan ja hölmöltäkin tuntuvia ideoita. Yliopistosairaalassa kolmivuorotyössä on se hyvä puoli, että jos omalta osastolta ei löydy osaamista, niin yleensä joltain osastolta löytyy vaikka aamukolmelta hoitajakollega, joka osaa ehdottaa kuinka toimia.
Potilaat ovat se toinen syy. Eihän tässä työssä mitään pointtia olisi ilman potilaita. Hoitajat kuitenkin ovat hoitamassa ihmistä, eivät tietokonetta tai sydänmonitoria vaikka siltä joskus tuntuukin. Hoitajat ovat läsnä syntymästä kuolemaan ja siihen väliin mahtuu monenmoista tapahtumaa. Joskus hoitaja on mukana myös ristiäisissä tai hautajaisissa. Häitä en ole kuullut mutta eiköhän noitakin joskus ole kappelin puolella ollut hoitaja todistamassa.
Parasta on se, kun huonokuntoisena osastolle tullut potilas lähtee parantuneena kotiin tai jatkohoitoon kuntoutumaan. Toiseksi parasta on se, kun potilas ei parane mutta tietää että olemme tehneet kaikkemme, jotta elämä kroonisen sairauden kanssa on parasta mahdollista tai kuolevan potilaan ja hänen omaistensa olo on tehty niin mukavaksi kuin mahdollista.
Vaikka pinna olisi kireällä potilaiden heitellessä kirosanoilla ja lautasilla, niin kyllä osastoilla myös nauretaan. Nauretaan niin työkavereiden kuin potilaidenkin kanssa. Ja nimenomaan potilaiden kanssa, ei heille. Tilanteiden koomisuudelle saatetaan kahvihuoneessa hoitajien kesken nauraa mutta ei potilaalle. Hurtti huumori potilaiden kanssa parantaa potilaidenkin päivää, toki tarkkana on oltava siinä, mikä on potilaan mielestä hauskaa ja hyvänmaun mukaista. Kahvihuoneen puolella hyvästä mausta ei tarvitse välittää jos ovi on kiinni vaan hoitajien keskinäinen huumori on muille avain järkyttävää kuultavaa. Meille se on selviytymiskeino riittämättömyyden ja vaikeiden tunteiden käsittelyyn.
Kolmas asia mikä auttaa jaksamaan on kiitos. Kissakaan ei kiitoksella elä, mutta kyllä se huomattavasti piristää päivää. Kiitos on osa käytöstapoja ja tietyissä tilanteissa kiitos tulee sanottua ilman sen suurempaa merkitystä. Potilaan tai omaisen kiitos hyvästä hoidosta kotiutuessa on kuitenkin kullanarvoinen. Monesti sen kiitoksen saa lopulta siltäkin potilaalta, joka ei kipeänä pystynyt kuin kiroilemaan ja silloin tietää, että sitä todella tarkoitetaan. Kiitoskortit ja lehtikirjoitukset piristävät koko henkilökunnan päivää ja sanalliset kiitoksetkin yleensä jaetaan koko porukalle.
Myös työkavereiden kiitos on tärkeä. Päivän mittaan kiitellään kun toinen auttaa ja yleensä työpäivän päätteeksi kiitetään vielä vuorosta, siitä että autoit ja jaksoit sekoiluani taas tämän päivän 😉 Lääkäreiltä saatu kiitos hyvin hoidetusta hommasta on myös tärkeää.
Kiittäminen on palkitsemisen edullisin muoto mutta silti pomotasolla sitä joskus säästellään turhaan. Toki pomojen on päivävuorosta vaikea nähdä miten hienosti yksittäinen hoitaja on illalla tai yöllä työnsä tehnyt mutta vähintään kollektiivisesti kiitosta pitää antaa silloin kun on vähällä porukalla jaksettu hoitaa täysi osasto tai hankala tilanne tai on päästy uusiin tavoitteisiin esimerkiksi käsidesin käyttömäärissä, potilaspalautteessa tai kaatumisten ehkäisyssä.
Välillä tuntuu, että pitäisi aina töistä tullessa kirjata päivän aikana saadut kiitokset vihkoon. Siitä voisi sitten huonona päivänä muistella, etten minä ehkä ihan niin huono hoitaja ole kuin tänään tuntuu.
Itselleni yksinelävänä opiskelija-asunnossa elävänä palkka ei ole se suurin kysymys jaksamisessa, mutta tiedän että monelle perheelliselle palkka on pieni etenkin työn vastuun määrään nähden. Kesän tuloistani neljännes tulee lisistä, joita pystyn kerryttämään kohtalaisen helposti juuri sen vuoksi, että kotona ei ole ketään odottamassa. En kyllä ymmärrä miten esimerkiksi kahden lapsen yksinhuoltaja-lähihoitaja pärjäisi palkallaan. Meillä lähihoitajat eivät tee öitä joten yölisät jäävät saamatta ja palkka on parisataa pienempi kuussa. Kyllä siinä saa miettiä miten rahat riittävät. Onhan tämä monelle kutsumusammatti, mutta jos ei kissa kiitoksella elä niin ei hoitajakaan pelkällä kutsumuksella.
Raha ei ole kuitenkaan se ainoa arvostuksen muoto. Kiky ja lomarahojen leikkaus, jotka tarkoitettiin väliaikaisiksi ratkaisuiksi viennin parantamiseksi iskivät kovaa hoitajiin ja tällä hetkellä voidaan vain arvailla miten ensi vuoden lomarahojen käy. Ennen eduskuntavaaleja hoitajat ja vanhustenhuolto olivat kyllä kovasti esillä ja alkuvuoden hoitolaitosskandaalit ja hoitajamitoitus kyllä ovat kaikkien huulilla, mutta käytäntöön se arvostus vaan ei tunnu tulevan. Sen sijaan saadaan lukea lehdistä kuinka ahneita olemme kun haluamme työn vaativuutta vastaavaa palkkaa. Artikkelien kommenteissa vielä sitten kerrottaan kuinka huonosti teemme työmme ja että tehdään kolmivuoroa muuallakin eikä tuo lääkärin määräysten noudattaminen ja pyllynpyyhkiminen vaikeaa ole.
Otsikkoon palaten, kyllä, monella hoitajalla loppuu kunto ainakin hoitajuuteen. Meillä on aivan liian suuri määrä hoitajia muihin ammatteihin tai ulkomaille siirtyneinä sen vuoksi, että palkan voi saada helpommalla, miellyttävämmin ja suurempana muissa töissä. Hoitajien karatessa alalta, on hoitajamitoituksen täyttymisestä turha haaveillakaan.
Tutkimuksissakin on noussut esille pari kolme muun yläpuolelle nousevaa syytä, miksi tätä työtä jaksetaan. Ne ovat työkaverit ja potilaat. Kummatkin ottavat välillä päähän, mutta antavat myös syyn jaksaa.
Työkaverit ovat tärkeitä, koska he ovat ainoita, jotka ymmärtävät miltä tuntuu tulla ilta-aamu-ilta-aamu-putken jälkeen ykkösvapaalta takaisin töihin ja aamun ensimmäisenä hommana on putsata clostridium-ripulissa vellova sänky ja pelastaa potilaan takapuoli. Tai sen miten pahalta tuntuu soittaa omaisille huonoja uutisia tai kuinka ei vaan jaksa juuri nyt mennä sen tietyn potilaan haukuttavaksi kuudetta kertaa tunnin sisään vaan on saatava huokaista pari sekuntia.
Työkaverit ovat mukana elämän riemuissa ja suruissa. Osastoilla missä työskentelen, työkaverit tietävät raskaudestasi saman tien kun testi näyttää plussaa, koska tiettyihin eristyshuoneisiin et voi mennä raskaana ja joudut pyytämään kaveria käymään siellä puolestasi.
Työkavereiden kanssa on hyvä pallotella omia ajatuksiaan ja hölmöltäkin tuntuvia ideoita. Yliopistosairaalassa kolmivuorotyössä on se hyvä puoli, että jos omalta osastolta ei löydy osaamista, niin yleensä joltain osastolta löytyy vaikka aamukolmelta hoitajakollega, joka osaa ehdottaa kuinka toimia.
Potilaat ovat se toinen syy. Eihän tässä työssä mitään pointtia olisi ilman potilaita. Hoitajat kuitenkin ovat hoitamassa ihmistä, eivät tietokonetta tai sydänmonitoria vaikka siltä joskus tuntuukin. Hoitajat ovat läsnä syntymästä kuolemaan ja siihen väliin mahtuu monenmoista tapahtumaa. Joskus hoitaja on mukana myös ristiäisissä tai hautajaisissa. Häitä en ole kuullut mutta eiköhän noitakin joskus ole kappelin puolella ollut hoitaja todistamassa.
Parasta on se, kun huonokuntoisena osastolle tullut potilas lähtee parantuneena kotiin tai jatkohoitoon kuntoutumaan. Toiseksi parasta on se, kun potilas ei parane mutta tietää että olemme tehneet kaikkemme, jotta elämä kroonisen sairauden kanssa on parasta mahdollista tai kuolevan potilaan ja hänen omaistensa olo on tehty niin mukavaksi kuin mahdollista.
Vaikka pinna olisi kireällä potilaiden heitellessä kirosanoilla ja lautasilla, niin kyllä osastoilla myös nauretaan. Nauretaan niin työkavereiden kuin potilaidenkin kanssa. Ja nimenomaan potilaiden kanssa, ei heille. Tilanteiden koomisuudelle saatetaan kahvihuoneessa hoitajien kesken nauraa mutta ei potilaalle. Hurtti huumori potilaiden kanssa parantaa potilaidenkin päivää, toki tarkkana on oltava siinä, mikä on potilaan mielestä hauskaa ja hyvänmaun mukaista. Kahvihuoneen puolella hyvästä mausta ei tarvitse välittää jos ovi on kiinni vaan hoitajien keskinäinen huumori on muille avain järkyttävää kuultavaa. Meille se on selviytymiskeino riittämättömyyden ja vaikeiden tunteiden käsittelyyn.
Kolmas asia mikä auttaa jaksamaan on kiitos. Kissakaan ei kiitoksella elä, mutta kyllä se huomattavasti piristää päivää. Kiitos on osa käytöstapoja ja tietyissä tilanteissa kiitos tulee sanottua ilman sen suurempaa merkitystä. Potilaan tai omaisen kiitos hyvästä hoidosta kotiutuessa on kuitenkin kullanarvoinen. Monesti sen kiitoksen saa lopulta siltäkin potilaalta, joka ei kipeänä pystynyt kuin kiroilemaan ja silloin tietää, että sitä todella tarkoitetaan. Kiitoskortit ja lehtikirjoitukset piristävät koko henkilökunnan päivää ja sanalliset kiitoksetkin yleensä jaetaan koko porukalle.
Myös työkavereiden kiitos on tärkeä. Päivän mittaan kiitellään kun toinen auttaa ja yleensä työpäivän päätteeksi kiitetään vielä vuorosta, siitä että autoit ja jaksoit sekoiluani taas tämän päivän 😉 Lääkäreiltä saatu kiitos hyvin hoidetusta hommasta on myös tärkeää.
Kiittäminen on palkitsemisen edullisin muoto mutta silti pomotasolla sitä joskus säästellään turhaan. Toki pomojen on päivävuorosta vaikea nähdä miten hienosti yksittäinen hoitaja on illalla tai yöllä työnsä tehnyt mutta vähintään kollektiivisesti kiitosta pitää antaa silloin kun on vähällä porukalla jaksettu hoitaa täysi osasto tai hankala tilanne tai on päästy uusiin tavoitteisiin esimerkiksi käsidesin käyttömäärissä, potilaspalautteessa tai kaatumisten ehkäisyssä.
Välillä tuntuu, että pitäisi aina töistä tullessa kirjata päivän aikana saadut kiitokset vihkoon. Siitä voisi sitten huonona päivänä muistella, etten minä ehkä ihan niin huono hoitaja ole kuin tänään tuntuu.
Itselleni yksinelävänä opiskelija-asunnossa elävänä palkka ei ole se suurin kysymys jaksamisessa, mutta tiedän että monelle perheelliselle palkka on pieni etenkin työn vastuun määrään nähden. Kesän tuloistani neljännes tulee lisistä, joita pystyn kerryttämään kohtalaisen helposti juuri sen vuoksi, että kotona ei ole ketään odottamassa. En kyllä ymmärrä miten esimerkiksi kahden lapsen yksinhuoltaja-lähihoitaja pärjäisi palkallaan. Meillä lähihoitajat eivät tee öitä joten yölisät jäävät saamatta ja palkka on parisataa pienempi kuussa. Kyllä siinä saa miettiä miten rahat riittävät. Onhan tämä monelle kutsumusammatti, mutta jos ei kissa kiitoksella elä niin ei hoitajakaan pelkällä kutsumuksella.
Raha ei ole kuitenkaan se ainoa arvostuksen muoto. Kiky ja lomarahojen leikkaus, jotka tarkoitettiin väliaikaisiksi ratkaisuiksi viennin parantamiseksi iskivät kovaa hoitajiin ja tällä hetkellä voidaan vain arvailla miten ensi vuoden lomarahojen käy. Ennen eduskuntavaaleja hoitajat ja vanhustenhuolto olivat kyllä kovasti esillä ja alkuvuoden hoitolaitosskandaalit ja hoitajamitoitus kyllä ovat kaikkien huulilla, mutta käytäntöön se arvostus vaan ei tunnu tulevan. Sen sijaan saadaan lukea lehdistä kuinka ahneita olemme kun haluamme työn vaativuutta vastaavaa palkkaa. Artikkelien kommenteissa vielä sitten kerrottaan kuinka huonosti teemme työmme ja että tehdään kolmivuoroa muuallakin eikä tuo lääkärin määräysten noudattaminen ja pyllynpyyhkiminen vaikeaa ole.
Otsikkoon palaten, kyllä, monella hoitajalla loppuu kunto ainakin hoitajuuteen. Meillä on aivan liian suuri määrä hoitajia muihin ammatteihin tai ulkomaille siirtyneinä sen vuoksi, että palkan voi saada helpommalla, miellyttävämmin ja suurempana muissa töissä. Hoitajien karatessa alalta, on hoitajamitoituksen täyttymisestä turha haaveillakaan.
Hoitajan työ ei kyllä varmastikaan ole helpoimmasta päästä mitä tulee työssä jaksamiseen. Veljeni on sairaanhoitaja ja on välillä kyllä hyvin väsynyt vaikka rakastaakin työtään ja erityisesti juurikin potilaita ja työkavereita, kuten sinäkin mainitsit. Lisäksi työvälineillä ja työvaatteilla on varmasti myös oma osuutensa jaksamiseen.
VastaaPoista