Amsterdamin matkapäivä 4

Matkan viimeinen päivä alkoikin mielenkiintoisesti kun suussani kaksitoista vuotta majaillut retentiokaari irtosi. Hiukan kumma fiilis suussa kun sitä ei ollut. Nyt on jo uusi laitettu, ettei hampaat karkaa.

Australian wollemi on niin harvinainen, että se on lukkojen takana.

Ostin etukäteen netistä joka päivälle liput jonnekin ja tälle maanantaille ohjelmassa oli Hortus Botanicus, Amsterdamin kasvitieteellinen puutarha. Kaikki ulkokasvit eivät olleet vielä ehtineet kevääseen viileiden säiden vuoksi, mutta paljon näkemistä oli silti. Menimme tännekin ratikalla, matkaa olisi ollut vain reilu pari kilsaa, mutta ratikkaohjeet olivat hyvät. Itseasiassa kaikissa kohteissa oli yhteystietojen kohdalla ohjeet millä ratikalla tulla ja mikä pysäkki joten helppoa oli.



Yhdessä kasvihuoneessa oli perhosia.


Yhdessä rakennuksessa oli palmuja.


Kolmen ilmaston talon ensimmäisessä osassa oli kaktuksia ja muita aavikkokasveja.


Toisessa osassa oli sademetsä, josta löytyi lämpöä, kosteutta ja uhanalaisia kasveja.




Kolmannessa osassa oli lauhkeampien ja kosteampien alueiden kasveja.



Pihan kahvilassa oli kavereita. Parhaimmillaan sorsia oli pöydän ja tuolien alla kolmekin kerjäämässä.


Crazy Strawberry

New York Cheesecake

Kävimme "lounaalla" Crepes & Wafflesissa ( Warmoesstraat 75).



Aikaa jäi vielä joten kävimme katsomassa St. Nicholaksen kirkkoa.


Aamulla olimme jättäneet matkalaukut rautatieaseman säilytykseen. Muilla kielillä lukee matkatavarat ja sitten suomalaisittain pesula. Matkatavaroiden viemiseksi on ostettava junalippu, mutta lipulla pääsee vielä takaisin ja sillä voi matkustaa myöhemmin. Eli ostimme jo automaatista lipun "haluan lentokentälle" ja kävimme viemässä matkalaukut. Systeemi oli vähän jännä, ensin tavarat kaappiin, kaappi kiinni, jolloin sen numero ilmestyy lähimpään tietokoneruutuun, sitten maksat kortilla 7/10€ lokeron koosta riippuen ja saat lipun jolla sitten kaappi aukeaa kun tulet hakemaan tavaroita. Rautatieasema oli vähän hämmentävä alkuun. Lokerot ovat pääovista aivan oikeassa päädyssä. Tickets & Tour myymälä/kierrosten lähtöpiste on aseman takaosassa ja sinne pääsee pääovelta oikealle sijaitsevan IJ-passagen kautta. Ensin ihmeteltiin eikö sinne pääse ilman junalippua mutta pääsee.


Lensimme Transavian lennolla Helsinkiin. Meni taas putkeen turvatarkastuksessa kun vesipullo unohtui reppuun. Sekä reppu, että matkalaukku piti aukoa ja tarkastajat testasivat matkalaukun huumeiden varalta. Tällä lennolla jouduin äidistä eroon kun istumapaikat olivat eri riveillä.


Helsingissä olimme yhdeksän jälkeen ja Kuopion lento lähti vaille kaksitoista. Kävimme portille syömistä sulkemassa olevalta Burger Kingiltä ja tein vielä yhden ostoksen kentältä. Itse asiassa takaisin tullessa tehty ostos oli reissun ainoa. Kävin Kikolla katsomassa mutta en löytänyt mitään huippukivaa ja koska olimme vain käsimatkatavaroilla ja lipussa luki painorajana 6kg ei hirveästi viitsinyt ostella. Amsterdam on suunnilleen Suomen hinnoissa, joten sitä mitä saa täältä ei kannattanut kantaa. Toki jos shoppailemaan menossa on niin kosmetiikkamerkkejä löytyy niin edullisia kuin kalliimpia mitä meiltä ei löydy, Primark ja Claire´s löytyvät myös. 


Neljä päivää riitti Amsterdamiin tutustumiseen aika hyvin. Toki monia museoita kuten käsilaukkumuseo jäi näkemättä, mutta keskusta olisi jo pian ollut kokonaan koluttu.

Takaisin olimme tiistaina juuri puolenyön jälkeen. Olimme varanneet taksin kentälle mennen tullen. Kuopion lentoasemalle on heikot julkiset yhteydet, ja totesimme, että reissun hintaan nähden taksi ei niin mahdottomia maksa. Oli hyvä ratkaisu kun vertaa siihen monenko aikaan olisi pitänyt bussilla lähteä tai montaako sukulaista ja tuttua olisi pitänyt kysyä ennen kuin olisi saanut kuskin keskelle ma-ti-yötä.

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie