Opiskelijoiden mielenterveys

Kuvituksen kuvia pitkähköltä opiskelu-uraltani. Tässä menossa jonkun sortin kotibileet.
Tällä viikolla on opiskelijoiden mielenterveysviikko ja huomenna vietetään varsinaista opiskelijoiden mielenterveyspäivää. Tämän vuoden teemana on stressi ja ruuhkakevät. Noin 30% opiskelijoista kärsii voimakkaasta stressistä ja ainakin itse huomaan aina tässä kevään korvalla ajan loppuvan vain kesken.

Vaihdossa Saksassa.
 Olisi ihana kun kaikki koulutehtävät olisi tehtynä ennen kesätöiden alkua ja voisi rauhassa vain työpäivien ja -öiden jälkeen olla. Todellisuus on kuitenkin joka kevät se, että pohdin mitkä kurssit jätän kesken, kun aika vaan ei riitä kaiken valmiiksi saamiseen. Tällä hetkellä on kesken kaksi kurssi, joihin molempiin pitäisi kirjoittaa isot esseet ja muutama pienempi välitehtävä, yksi 700 sivun kirjatentti, kandin viimeistely, yksi itse tehtävä kurssi, jota en ole aloittanutkaan ja laskeskelin, että kolme tenttiä taitaa jäädä kesälle. Tämä tietenkin vain, jos jo tehdyt tentit ovat läpi enkä joudu uusimaan. Tänään tosin on eniten stressanut Microsoft Word. Diginatiivius on yksi yleinen valhe. Puhutaan, että etenkin itseäni nuoremmat osaavat käyttää kaikkea teknistä automaattisesti, koska ovat kasvaneet sen kanssa. Ylläripylläri, itse olen lukenut A2 saksaa, eli en ole eläessäni ollut yhdelläkään ATK-tunnilla, missä olisi opetettu esim. sitä Wordia. AMKissa aikoinaan oli yksi ATK-kurssi, sillä opittiin etsimään tietokoneen virtanappi. Se, että osaa käyttää SnapChattia (mitä siis en itse osaa) ei valitettavasti tarkoita sitä, että osaisi käyttää Officea, Outlookia tai PubMedia. Ainakaan kovin tehokkaasti.

Opiskelu jumittaa helposti hartiat ja vaatii paljon takalistolta.

Itselleni opiskelussa stressaavinta on ehkä se, että sitä ei voi jättää työpaikalle suljettujen ovien taakse. Kevään mittaan sängyn viereen on kasvanut mystisesti suureneva kirjapino ja tietokoneen työpöydällä on hirveä määrä tiedostoja, joita ei kannata siirtää syrjään ennen kuin hyväksytty arvosana on tullut.
Ensimmäisen syksyn kotibileet

Stressaavaa on myös se, että opintojen muuttuessa koko ajan enemmän sähköisiksi ja etänä tehtäviksi, ihmiset muuttuvat etäisiksi. Ohjausta ei enää saa kun opetuksesta on kiristetty, hyvä jos viikon varoajalla saat opettajan kiinni sähköpostilla. Omia kurssikavereita näkee niin vähän F2F- että en rehellisesti sanoen muista kaikkien kurssikavereiden nimiä ja meitä on vain 30.

Yleisesti raha on yksi isoimpia opiskelijan stressin lähteitä. Epävarmuus kesätöistä, yleensä viimeisen opintotuen ja ensimmäisen kesätyöpalkan väliin jäävä kahden kuukauden aukko ja jo mielessä siintävä ensi talvi stressaavat usein.

AMK-kakkosvuoden Halloweenbileet. Mekon ompelin itse.
 Opintorahaa saa korkeakouluopiskelija 250€, opintolainaa 650€ ja asumistukea 80% asumiskuluista eli vuokrasta ja lämmityskuluista. Täällä Kuopiossa, joka sijaitsee Kelan 3. vyöhykkeellä, hyväksytyiksi asumiskuluiksi lasketaan 396€/kk minkä ylimenevän maksat itse.

Sh AMK valmistujaiset
 Opintotuen saadaksesi opintojen tulee edetä keskimäärin 5 opintopistettä tukikuukautta kohden, kuitenkin vähintään 20 op lukuvuoden aikana. Tämä siis tarkoittaa, että saadaksesi opintotuen syyskuusta toukokuuhun, pitää talven aikana tulla 45 opintopistettä eli töitä opintojen eteen on tehtävä noin 1215 tuntia. Jotta valmistuisit korkeakoulun haluamassa tavoiteajassa, tulisi lukuvuoden aikana suorittaa n. 60 op eli 1620 tuntia, mikä tarkoittaa 42 täyttä työviikkoa vuodessa. Ja opiskelijallahan ei ole yleisiä vapaapäiviä vaan pyhät opiskellaan samoin kuin arjet. Deadlinet ja haluttujen kurssien ilmoittautumisajat sattuvat kumman usein pyhäpäiviksi, vaikka kuvittelisi, että tehtävällä ei ole niin kiire että se pitää opettajan tietokoneelle saada pyhäpäiväksi istumaan.

Jos et kesätöitä saanut, kuulut niihin joilla yliopisto-opinnot alkavatkin jo taas elokuun alussa muiden tullessa vasta syyskuun alussa tai haluat nopeuttaa valmistumistasi, voit saada kesäopintotukea eli saman 250€+laina+asumistuki myös kesäkuukausilta kunhan opintopisteitä tulee se sama 5op/kk.
Ns. normaaliin 5 vuoden kandi+maisteritutkintoon voi nykyään saada opintotukea yhteensä 48 kuukautta eli kolme kuukautta yli 5x9 eli opintotukikuukausia riittää vain yhdeksi kesäksi.

Todennäköisesti kuvassa on vappu
Muut tulot vaikuttavat portaittain. Laskukaava sallitulle tulomäärälle on 667€ jokaista tukikuukautta kohden ja  1990€ tuetonta kuukautta kohden. Eli, jos nostat tukea 1 kk/vuosi saat tienata 22 557€ ja jos nostat 12kk saat tienata 8004€.

Siinäpä sitä onkin sitten venkslailua viideksi vuotta kun
-pitäisi käydä töissä, että olisi oman alan kokemusta valmistuessa, että saisi maksettua 30000€ opintolainan pois
-ei kuitenkaan saa tehdä liikaa töitä, ettei keväällä joudu maksamaan kelalle paria tonnia takaisin
-ei haluaisi ottaa sitä lainaa mutta vajaa 250€ kuussa ei oikein riitä elämiseen
-pitäisi valmistua opinto-oikeuden rajoissa
-pitäisi osallistua muuhunkin kuin vain luennoille ja tentteihin. Harkkatyöt on pakollisia ja pitäisi verkostoitua niin opiskelijapiireissä kuin työelämässä.
-pitäisi löytää kumppani ja tehdä lapsia, että valtakunta pelastuu (Kumppanin löytää yliopistolta on ehkä suurimpia kuulemiani valheita. Yliopisto on niin naisvaltainen paikka nykypäivänä ja kun vielä opiskelet niitä kaikkein naisellisimpia aloja niin turha luulo, että törmäisit vapaaseen heteromieheen)

Pääsiäinen 2013 pupukavereiden kanssa Saksassa.
Varmasti muissakin elämänvaihessa stressaa, mutta kyllä pännii kun kuulee puhuttavan, että opiskelijat vaan vetää kaljaa opintotuella tai että kyllä mekin jouduttiin ottamaan opintolainaa, ei ollut tukia. Maailma on kuitenkin muuttunut ja opinnot aika paljon. Opiskelijat juo nykyään huomattavasti vähemmän ja opintotuestakin maksetaan muuten vielä verot. Aikaisemmat sukupolvet saivat suuremmalla todennäköisyydellä töitä valmistumisen jälkeen. Näillä näkymin valmistumisen jälkeen on tarjolla lähinnä pätkätöitä. Opinto-oikeus aikaa on lyhennetty niin, että yliopistosta lentää pihalle jossain vaiheessa kun tarpeeksi viivyttelee. Edelliset sukupolvet saivat roikkua yliopiston kirjoilla melkein 20 vuotta. Onko siinä sitten ihme, että nuoriso on pilalla eikä esimerkiksi opiskelijapolitiikkaan ole monellakaan rahkeita. Hyvä kun saa pakolliset opinnot suoritettua päivällä ennen kuin menee illaksi töihin. Yli puolet opiskelijoista nimittäin käy töissä opintojen ohella (tilastokeskus 2019).
Fuksivuoden kostajaiset

Vanhempien sukupolvien opiskelutarinoita kuunnellessa tulee kyllä vahvasti mieleen se, että aika kultaa muistot tai sitten Joensuun yliopisto koki huomattavan parannuksen yhdistyessään Kuopion kanssa UEFiksi. Tutkintorakennekin on muuttunut Bolognan prosessin myötä siten, että kandi ja maisteri ovat omat erilliset tutkintonsa opinnäytetöineen. Ja yleensä ne opinnäytetyöt taitavat ruotsin kurssin kanssa olla se suurin kynnys valmistumiseen. Elämisen kulurakennekin on tainnut hiukan muuttua kun luentolehtiöllä ja kynällä, et pääse edes kurssille mukaan.

Kuukauden tässä kun vielä jaksaa niin pääsee talven urakoinnin jälkeen taas kesätöihin lusikoimaan kakkaa purkkiin (ja joku vielä somessa kysyi, että oikeastiko sh:t pyyhkii pyllyjä, mitä vielä, me myös purkitetaan sitä kakkaa). Syksyllä on sitten taas hetken rahaa tehdä palkatonta harjoittelua ja kirjoittaa gradua. Kevään voikin murehtia että valmistunko ja apua jos valmistun niin mitäs minä sitten teen.

Jos jaksoit lukea tänne asti niin jätä kommenttiin mikä opiskelussa stressaa/stressasi? (Ja kauanko opintolainan takaisinmaksu kestää/kesti :D)

Kommentit

  1. Onneks en oo hirveesti opiskellu :D Media-assari peruskoulun jälkeen joka oli aika rentoa opiskelua. PKO:n kouluttamana myynnin ammattitutkinto ny viimesin ja ei siitäkään hirveesti stressiä saanu aikaan. Väsäsin kokoajan jtn ja mulla oliki kaikki materiaali ja näytöt tehtynynä reilisti etuajassa. Sain viettää kesänkin ihan vaan olemalla.
    Opintolainat on kuitattu nyt tämän vuoden lokakuussa, ei sillä että niitä nostinkin vaan kahdelta vuodelta. Minimi erillä menihän tässä kutakuinkin kymmenen vuotta maksellessa. Ainakin nordea näyttää et 2010 oon nostanu ekan. Op:lla oli ekan vuoden laina ja sen sain maksettuu viime vuonna pois.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie