Amsterdamin matkapäivä 3

Sunnuntaille oli varattuna matka Keukenhofin kukkapuistoon ja tuulimyllyille, mutta lippujen tilauksessa oli virhe ja pääsimme vain Keukenhofiin. Askeleita tuli kyllä sielläkin niin paljon, että jos viiden ja puolen tunnin reissu olisi tuplattu tuulimyllyreissulla niin olisin ollut ihan puhki.


Keukenhofin päivälle sattui myös viileä päivä, mikä toisaalta oli ihan hyvä. Aamustakin Keukenhofissa oli paljon ihmisiä mutta ei mikään mahdoton ruuhka. 


Kukkia, pääosin tulppaaneja oli vaikka minkänäköistä ja väristä ja istutettu mahtaviin asetelmiin. 




Narsissit olivat jo menossa ohi mutta hyasintteja oli monissa väreissä tulppaanien kavereina.


Keukenhofin teemana on tänä vuonna Flower Power mikä näkyi istutuksissa ja teemoissa.


Keukenhofissa on myös vanha tuulimylly, johon sai kiivetä. Keukenhof on auki vain muutamia viikkoja vuodessa, joten tälle keväälle voi tulla kiire tehdä varauksia, mutta kannattaa joku kevät käydä katsomassa.


Myös rakennuksissa on erilaisia teeman mukaisia asetelmia. Meidän reissulle osui viikottain vaihtuvista leikkokukkanäyttelyistä ruusut, joita oli aivan älyttömästi.












Toisessa rakennuksessa taas vaikutti olevan jokainen tulppanilaji esiteltynä.



Istutuksiin oli todella käytetty mielikuvitusta ja vaivaa.


Keukenhof- lippuumme kuului bussikuljetus rautatieaseman takana olevalta bussiasemalta Keukenhofiin ja takaisin sekä tunnin kanaaliristeily. Risteilylle pääsee mm. rautatieaseman edestä ja meille osui aivan hulvaton kapteeni, joka viihdytti meitä risteilyllä esitelleen kaupunkia yhdessä audio-oppaan kanssa.

Kävimme illalla syömässä vielä Flame grill restaurantissa (Martelaarsgraht 8), josta sai simppeliä mutta hyvää ruokaa nälkäiselle. Kävelimme vielä hetken kaupungilla ja menimme nukkumaan.

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie