Harkkapaikkoja

Mansikkapilven Noora kirjoitti omista sairaanhoitajaopintojen aikaisista harjoittelupaikoistaan ja ajattelin vastata kertomalla omista harjoittelupaikoistani. Jos vertaatte Nooran harjoitteluihin, niin ammattikorkeakoulu- ja opiskelijakohtaiset erot harjoitteluissa ovat aika suuria. Tässä vaiheessa kaivellaan koneelta CV esille, sillä vaikka muistankin suurimman osan harjoitteluista ja potilaista/asiakkaista, niin järjestys on vähän jo sekoittunut muistoissa. Olen opiskellut Centria AMK:ssa vuosina 2011-2015 ja suorittanut suurimman osan harjoitteluista Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa Kokkolassa. Sairaaloiden ja kuntayhtymien nimet muuten muuttuvat sitä vauhtia, että saa aina selvittää paikan nykyistä nimeä. Centriakin oli vielä Keski-Pohjanmaan AMK silloin kun aloitin opinnot.

Vuosien mittaan on aika monta kirjaa tullut vähintäänkin selattua läpi

Ensimmäinen harjoittelu meillä englanninkielisellä linjalla oli jo heti ensimmäisenä syksynä, eli olimme opiskelleet ehkä pari kuukautta siinä vaiheessa. Tämä harjoittelu tehtiin vanhainkodissa ja tarkoituksena oli lähinnä tutustua suomalaiseen terveydenhuoltoon ja kohdata vanhuksia. Me suomalaiset opiskelijat noin ylipäänsä pääsimme oman kokemukseni mukaan tekemään enemmän harjoitteluissa, koska kielen ja ohjaamisen kanssa oli vähemmän väärinymmärrysten riskejä. Tästä harjoittelusta muistan vieläkin monta, nyt jo edesmennyttä vanhainkodin asukasta. Tämän harjoittelun tein kotipaikkakunnalla ja se toisaalta vahvisti sen, että en halua työskennellä siellä jatkossa, sillä oikeastaan jokainen paikan mummo ja pappa oli jonkun koulukaverin isovanhempi. Tässä harjoittelussa eettisen pohdinnan kohteena oli se, onko hoitajan tehtävä viedä potilasta tupakalle ja seistä vieressä kärsien passiivisesta tupakoinnista. Kumman oikeus menee edelle, asiakkaan oikeus tupakoida vai hoitajan oikeus savuttomuuteen. Kirjalliset tehtävät tässä harjoittelussa oli ihan hirveät mutta seuraavissa osattiinkin sitten soveltaa jo hienosti ja paperilla käsitellyt potilaat olivat aika lennokkaasti mielikuvituksen tuotetta. Meillä joka harjoittelusta piti tehdä sekä lääketehtävät, että jokin hoitotyön tehtävä, jos oikein muistan.


 Ensimmäisenä keväänä olin terveyskeskuksen kuntoutusosastolla vuodeosasto/perushoidon harkassa. Tänne lopulta päädyinkin sitten pitkäksi aikaa töihin lopulta. Perushoidon lisäksi päästiin opettelemaan potilasjärjestelmään kirjaamista. Tästä harjoittelusta mieleen on jäänyt etenkin potilas joka puolisonsa kanssa kutsui minut kotiinsa kunhan potilas olisi kotiutunut. Näitä kahvittelu ym. pyyntöjä tulee aina joskus ja ne ovat aina yhtä vaikeita. Itsestään selvää on, että niihin ei lähdetä, mutta sen kertominen kauniisti ja toisen tunteita loukkaamatta on aina yhtä kiusallista.

En muista oliko kyse sitten kakkosvuoden syksystä, mutta jossain vaiheessa meillä oli "harjoitteluprojekti" Mind Stimulating Activities for the Elderly, opiskelijoiden tuttavallisemmin kutsuma MISTAKE. Sen tarkoituksena oli, että suomenkieliset sh- ja th-opiskelijat ja meidän enkkuryhmämme kävisivät palvelukodeissa ym pitämässä viriketoimintaa vanhuksille. Homma vähän kaatui siihen, että ainakaan meidän paikassamme henkilökunnan resurssit eivät rittääneet tukemaan toimintaa vaan me opiskelijat jäimme keskenämme asukkaiden kanssa, mikä ei ollut tarkoitus. Tästä muistan sen, että Länsi-Suomeen aikoinaan jääneet evakot ilahtuivat kovasti kun heidän kanssaan puhui omaa murretta.

 Kakkosvuonna olin sitten sydänosastolla ensimmäisessä erikoissairaanhoidon harjoittelussa. Kokkolassa sydänvalvonta on samassa osaston kanssa ja siihenkin pääsin vähän tutustumaan. Meni kyllä monta vuotta ennen kuin pääsin oikeasti kärryille c-pap- ja kaksoispaineventilaatiohoidoista. Ikinä en ole urallani tämän harjoittelun jälkeen yhtä tarkkaan mittaillut pissoja.

Seuraavaksi olin medisiinisella poliklinikalla ja pienessä sairaalassa siellä on melkein kaikki saman käytävän varrella suunnilleen niin, että yhtenä päivänä olin infuusiopolilla ja seuraavana päivänä viereisessä huoneessa tekemässä tähystyksiä. Oli hyvä harkka, tuli ihan älyttömästi kaikkea uutta nähtyä. Gastroskopioita, kolonoskopioita, rasitusergometreja, diabetesohjausta, hiv-lääkityksiä, kortisoni-injektioita, ravitsemusterapiaa, biologisia lääkkeitä ja vaikka mitä.

Simulaatiotunti, opeteltiin pukemaan nukke

Kakkosvuoden kevään olin harjoitteluvaihdossa Saksassa Fuldassa. Suunnilleen kylmin kevät Saksassa ikinä, Suomessa oli koko ajan lämpimämpää. Ison osan ajasta olin Fulda Klinikumissa Herz-, Thorax- unf Gefässchirurgie 2A:lla. Aamuvuorot alkoivat kuudelta ja päivän ainoa tauko oli yhdeksältä. Meno oli vähän kuin villissä lännessä tai ainakin parikymmentä vuotta Suomea jäljessä. Potilailla piti olla omat vaatteet, vain leikkaussalivaatteet annettiin. Myös omat pyyhkeet piti olla ja pesut tehtiin pesuvadeilla, koska suihkuun ei päässyt ennen kuin hakaset oli poistettu. Suomessahan haava pidetään suojattuna ja kuivana 24h. Potilaat myös saattoivat olla osastolla viikkokaupalla leikkauksen jälkeen, koska meidän terveyskeskusvuodeosastoa vastaavia ei ole.

Fuldassa ollessa pidin blogia englanniksi. Piti ihan itsekin kaivella se esiin, koska olin unohtanut sen nimenkin. Mutta löytyy siis täältä

Fuldan asunnolla, meillä oli kuuden hengen sekasolu

Toinen Saksan harjoittelupaikka oli Ambulante Pflege Tabita, eli yksityinen kotihoito. Saksassa kotihoito on joko yksityistä tai kirkon järjestämää. Tämä oli myös hyvin hämmentävää, tehtiin siis kotihoidon, ei kotisairaanhoidon hommia vaikka sairaanhoitajan mukana olinkin. Pestiin, puettiin tukisukkia ja mitattiin verensokeria. Insuliiniannostusta hoitaja ei saanut muuttaa ja muutoinkin meininki oli enemmän, että ruoka annostellaan sokerin ja insuliiniannoksen mukaan kun meillä insuliini annostellaan ruuan ja verensokerin mukaan. Kolmesta kuukaudesta on riittänyt juttuja kerrottavaksi viimeiset kuusi vuotta.

Kolmantena vuonna tein lasten harkan korva-nenä- ja kurkkupolilla, eli jos lapsellasi on mikä tahansa muu vaiva kuin korvatulehdus tai allergia, niin älä kysy minulta. 

Osaan sentään syöttää vastasyntyneen tuttipullolla ja vaihtaa vaipan, koska seuraava harjoittelu oli synnys- ja naistentautien osasto. Vastasyntyneet on kyllä huippuja ja napanuora on muuten yllättävän sitkeä leikata poikki. Isät on myös synnytyksessä välillä hauskoja, välillä rasittavia. Luulin joskus haluavani kätilöksi, mutta ainakaan synnytyssalin puolelle en tämän harkan perusteella enää halunnut töihin. Oli todella hyvä harjoittelu nähdä ja tehdä, mutta vahvistui se, että omat vahvuudet on muualla.

Psykiatrian harjoittelu suljetulla osastolla ei myöskään ollut minun juttuni. Tiesin sen kyllä jo etukäteen ja osasin asennoitua. Paljon kyllä tuli nähtyä täälläkin. Tähän päivään on parhaiten psykalta kulkenut liikunnan merkitys psyykkiseen hyvinvointiin.

Ns. syventävän harjoittelun tein jaettuna päiväkirurgialle ja päivystykseen. Näistä kumpikaan ei ollut juttuni, mutta ne olivat ne osa-alueet, jotka tuntuivat heikoimmilta valmistumisen lähestyessä ja syventävällä harjoittelulla pystyin vähän paikkaamaan. Päiväkirurgia oli kaikkein vähiten minun juttuni koko kolmeen ja puoleen vuoteen. Päivystys taas on minulle liian hektistä, voisin kuvitella toimivani esimerkiksi sairaaanhoitajan päivystysvastaanotolla mutta pelkäsin meneväni lukkoon esimerkiksi traumapotilaiden kanssa. Toisaalta ikä ja kokemus ovat tuoneet varmuutta ja nykyään uskoisin pärjääväni sielläkin kun vaan perehdytyksen saa.

Valmistumispäivä

Ohjaajia oli hyvin monenlaisia vuosien varrella, niin hyviä kuin vähemmän hyviäkin. Kaikilta kuitenkin oppi jotain ja omien opiskelijoideni kanssa yritän olla ohjaaja, jolta uskaltaa kysyä mitä vaan. Pyrin siihen, että samalla kun opetan miten tehdään, opettaisin myös miksi tehdään, sillä jokin lakanankulmien taittelu voi tuntua tyhmältä jos ei tiedä miten suuri merkitys suorilla ja hankaamattomilla lakanoilla on painehaavojen kannalta.

Kesätyöt lähenevät hiljalleen, kiinnostaisiko kuulla vanhoista kesätyöpaikoista. Niitäkin on kertynyt reilun kymmenen vuoden ajalta.