Parmesaania kahdelta aamuyöllä

Kirjoittelen tätä puoli kolmen aikaan aamusta, pitkästä aikaa baari-illan jälkeen selvinpäin. Viikko sitten tilanne oli huomattavasti vähemmän selvä ja runsaan juomisen ja syömättömyyden tunsi koko kehossa.
Saksan vaihdon aikaan vielä huomattavasti pienempi minä

Koulussa olen ollut tänä syksynä kolme viikkoa ja noihin viikkoihin on mahtunut yhdet kännit jokaiseen. Lehdissä puhuttiin lukuvuoden alkaessa siitä, kuinka panostetaan alkoholittomiin tapahtumiin mutta valitettavan suuressa osassa tapahtumista omakin normini on olla edes jonkin asteisessa humalatilassa. Monella opintojen alkuun kuuluu vauhdikkaampi juomis- ja juhlimisjakso mutta kun tekee toista terveysalan tutkintoa, on syytä osata hallita juomisensa. Ensimmäisen tutkinnon aikaan harrastin selvinpäin baareilua paljonkin, mutta yliopistossa kohtuus on kauempana kuin ammattikorkeassa ja läsnäolovaatimukset seuraavan aamun tunneilla vähäisemmät.



Opiskelujen alettua vuoden töissäolon jälkeen uudestaan, ne kerrat kun olen juonut vain yhden tai en yhtään, silloin kun muut ympärillä juovat, voi laskea yhden käden sormilla. Siitäkin huolimatta, että kaveriporukassani on niitä hyvin niukastikin juovia. Kokoiseni ihminen juo kepoisesti sen kahdeksasta kymmeneen lonkeroa, pahimmillaan saattaa mennä shotteina lähemmäs kolmekymmentä illassa.

Kaapeista on löytynyt vuosien saatossa jos minkäsorttista alkoholia.

Juomisen määrä ei ole se ainoa ongelma, vaan yksi juotu ilta sekoittaa vähintään seuraavankin päivän ja vaikeuttaa painonhallintaa kun väsymys ja krapulasta johtuva verensokerin heittely saa syömään mitä vaan. Iän kertyessä krapulat ovat aina vain entistä pahempia ja maksa ei kestä ylipainoa ja ryyppäämistä vaan alkoi jo viime vuoden puolella antaa ensimmäisiä merkkejä siitä, että jotain pitäisi tehdä ennen kuin maksa rasvoittuu pilalle. Rasvamaksa on yleisin maksasairaus, se löytyy jopa 20% aikusista, lihavilta jopa 70-80 prosentilta. Rasvamaksa on onneksi parannettavissa oleva tila, mutta vaatii laihdutusta, liikuntaa ja alkoholin vähentämistä.

Kuvia etsiessä huomasin, että lähemmäs 90% Facebook kuvistani liittyy jollain tapaa alkoholipitoiseen juhlimiseen.

Tunnistan itsessäni sen, miksi juon. En tiedä olenko oikeasti yhtään hauskempi humalassa, todennäköisesti entistä ärsyttävämpi, mutta ainakin huomattavasti avoimempi ja uskaliaampi. Estoinen, arka ujo minä ei uskalla lähestyä ihmisiä selvinpäin. Juomalla saa kavereita, mutta jos niistä ihmisistä ei tule kavereita selvinpäin, tarvitsenko sellaisia kavereita?

Juomattomuudesta huolimatta, huomenna on väsy ja kroppaan saattaa koskea koska tanssilattialla meni useampi tunti. Hauskaa joka tapauksessa oli. Päätimme jo porukassa skipata tilastotieteen luennot koska nukahdin jo viimeksikin. Ihmiselle joka saa jo kahdesta yövuorostakin kunnollisen krapulan, vuorokausirytmin sotkeutuminen on katastrofi. Yhdessäolo kavereiden kanssa ja tanssiminen ovat kuitenkin sen arvoisia. Yritän pysytellä huomisen ruokavaliosuunnitelmassa ja syödä jääkaappiin varatut ruuat krapulapitsan sijaan. Yöpalaksi sain kuitenkin sen ehdottoman ykkösen, kovaa juustoa veitsellä vuoltuna.

Haastan kuitenkin itseni olemaan rohkeampi tänä syksynä ja tutustumaan uusiin ihmisiin selvinpäin. Tai sitten olen tutustumatta ja keskityn vanhoihin tuttavuuksiin ja kouluhommiin. Joka tapauksessa, tipaton tammikuu alkaa nyt.

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie