Vähemmän päätöksiä, vähemmän kuormitusta

 Mikä yhdistää Mark Zuckerbergia, Steve Jobsia, Einsteinia ja Barack Obamaa. 

He vähentävät päivässä tehtäviä päätöksiä käyttämällä aina samoja vaatteita. Kun kuormitus kasvaa, pyrin itsekin minimoimaan päätöksen teon. Esimerkiksi seuraavilla tavoilla.

1. Työvaatteet


Mullahan ei ole varsinaisia työvaatteita erikseen mutta kapeat tummat farkut ja trikootunika tummissa sävyissä ovat vakiovaatteeni reissatessa. Erityisesti tykkään A-linjaisista 3/4 hihaisista tunikoista, joita omistan useamman sekä Neulomon, että Nanson versioina. Kylmemmälle säälle on vielä pari erilaista Zizzin paksumpaa tunikaa. Tunika ja pillifarkut eivät ehkä ole se juuri nyt muodissa oleva yhdistelmä mutta on oikein toimiva kun työssä pitää välillä kyykistellä ja kurotella. Ja kun joskus on sattunut housutkin reissussa hajoamaan niin ei niin herätä huomiota kun on vähän helmaa peittona. Vaatteita on toki aavistuksen enemmän kuin mikä olisi arjen kannalta tarvittava minimi, mutta pidän myös siitä, että ei tarvitse joka reissun jälkeen olla ensimmäisenä pyykkäämässä. Nämä tunikat ovat kuitenkin niitä lempparivaatteitani, joille kertyy vuoden mittaan kymmeniä käyttökertoja.

2. Ruokailu

Aamupalat kotona koostuvat pääosin jogurtista ja myslistä, tienpäällä jogurtista ja myslistä ja hotellissa jogurtista, kaurapuurosta ja pekonista sekä lasillisesta appelsiinimehua ja kupista teetä. Toki saatan maistella paikallisia erikoisuuksia mutta runko pysyy aina samana. Ei kuormita päätä eikä maha keksi ylläreitä. Samasta syystä suosin vanhoja tuttuja ketjuravintoloita vaikka se jonkun muun mielestä voi olla tylsää. Itselle se on lähinnä helpotus kun tietää mitä saa ja miten maha reagoi siihen. 

Päivien ruokailut ovat vaihtelevampia mutta en ala kokeilemaan mitään uutta reissussa vaan ruuat ovat pitkälti kanaceasar, kanasubi, pihvi tai grillattu broilerin filee. 

Eväitä kuljetan aina mukana ja niitä löytyy kotoa iso laatikollinen, mistä nappaan mukaan sopivasti proteiinia ja hiilaria, suolaista ja makeaa. 

Iltapala on puuroa ja jotain lämpimässä säilyvää proteiinia, jos olen reissussa. 

3. Treeni


Treenipäivä on kun treenipäivä on. Se mitä treeni minäkin päivänä tarkoittaa, on sitten eri asia. Jos väsyttää aivan hulluna niin se voi olla kevyt kävely ulkona tai kehonhuoltoa, joskus tanssia mutta pääosin salitreeniä. Joko kodin vieressä salilla, toimiston salilla tai reissupaikkakunnan salilla.

Kuormituksen ollessa suuri, treeni on unen ohella tärkeimpiä asioita mutta se ei saa kuormittaa lisää. Mitään loistavaa lihasmassan kasvatusta kuormittavat työ- tai elämänjaksot eivät tietenkään ole mutta perustason ylläpitoa kyllä pystyy tekemään.

4. Kosmetiikka

Reissussa on mukana aina sama pussukka, jossa aina samat tuotteet ja jota ei tarvitse purkaa ja pakata uudelleen lähtöjen välillä. Vain yksi tuote kutakin, ei siis useampaa luomiväriä tai poskipunaa. Huulirasvoja on pari eri väristä repun taskuissa.

5. Opiskelu ja muu elämä

Opiskelu on vielä työtäkin enemmän aina mielessä ja siinä missä työ on ehkä niitä illalla muistettuja ainiin sekin asia piti tehdä, merkkaan sen heti ylös -juttuja, niin opiskelu on sellainen kokonaisvaltainen mieltä painava häröpallo. 

Opiskelun suhteen olen ennen kiireiden alkua tehnyt yhden päätöksen ja se on: syyskuussa ei mitään ylimääräistä. Sanon siis pääsääntöisesti ei kaikkeen ei aivan kriittisen pakolliseen asiaan mitä kukaan keksii kysyä ennen syyskuun loppua. Onneksi tiedän aikarajan omalle kiireelleni, jatkuvassa kuormituksessa tilanne pitäisi miettiä uusiksi. Toisaalta opiskelulle annetut lyhyet ajat tulee sitten käytettyä tiiviisti.  

Kirjoitan tätä hotellissa illalla ja pohdin niinkin yksinkertaista asiaa kuin, että menenkö huoneen suihkuun vai saunaan. Vatuloin tässä aikani ja tiedän jo kuitenkin meneväni suihkuun, koska niin teen aina. 

Meidän aivomme kuormittuvat päätöksistä ja aivot on suuresta aktiivisuudestaan huolimatta äärimmäisen laiska elin. Se tekee melkein mitä vain päästäkseen helpolla ja välttyäkseen päätöksiltä. Sen vuoksi elämäntapojen muuttaminen terveellisemmiksi onkin vaikeaa ja kehoitetaan tekemään hyvät päätökset jo kaupassa ja laittamaan treenivaatteet valmiiksi. Kun päätökset on tehty silloin, kun voimavaroja riittää, pääsee laiskojen aivojen automaatiolla yli niistäkin hetkistä, kun voimavaroja on vähemmän.

6. Matkajärjestelyt 

Varaan junasta aina paikan samasta vaunusta ja samalta paikalta jos mahdollista. Silloin ei tarvitse tehdä ylimääräisiä päätöksiä, eikä muistella mihin vaunuun ja mille paikalle piti mennä. Kun reissuja on enemmän, merkkaan kalenteriin myös katsotut juna-aikataulut ja onko liput ja majoitus varattu vai pitääkö se vielä tehdä. 

Aika monta päätöstä voi karsia pienellä etukäteissuunnittelulla. Toki toiset ovat jo persoonaltaan enemmän vaihtelua kaipaavia, itse taas kaipaan vaihtelun tueksi tuttua ja mahdollisuuksia rauhoittua. 

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie