#eikuulusulle

 Jouduin tässä jokunen aika sitten ahdistavan "hyökkäyksen" kohteeksi kuntosalin pukuhuoneessa. 

Olin kuulokkeet korvissa pukemassa päälleni kun tuntematon nainen alkoi viittilöidä, että ota kuulokkeet pois. Oletin tietysti, että hänellä on jotain kysyttävää, kuten useimmilla pukkarissa keskustelun noin aloittavilla.

Sen sijaan hän alkoikin paasata, että minun pitäisi tehdä päivittäin keppijumppaa, ensin aamuin illoin 10 toistoa, sitten 15 ja niin edelleen ja näytti mahaansa, ja sitten näyttäisin samalta. Ehdotti myös mm. tulitikkujen poimimista lattialta ja jos ei ole keppiä niin sateenvarjolla sitä jumppaa. Tilanne oli todella omituinen ja ahdistava. Hämmennyin täysin alkuun, yritin olla kohtelias ja kertoa, että olen itse valmentaja, yrittäen näin viestiä, etten tarvitse vieraan ihmisen pyytämättä antamia neuvoja. 

Kun lopulta pääsin tilanteesta pois, iski ahdistus päälle ihan täysillä ja loppupäivä menikin rauhoittuessa ja suuttumusta purkaessa. Yllätyin oikeastaan itsekin, miten voimakkaan reaktion tilanne minussa herätti. Miten kukaan kehtaa tulla tuputtamaan omaa treeniään, tietämättä mitään siitä, mitä juuri salilla tein, olettaen tuosta vain, että koska olen lihava, tavoittelen treenillä laihtumista, tietämättä yhtään mitään liikunta-, ruokailu- tai terveystaustoistani tai siitä, että olin juuri päivää aiemmin saanut fysioterapeutilta ohjeet välttää tiettyjä liikkeitä. Ja tämä ihminen vielä kehtasi mainostaa olevansa liikunnan ammattilainen. 

Somessa moni saa kommentteja painostaan ja ja treeneistään ja kasvotustenkin (tai selän takana) saa yleensä kommentteja mutta tämä tilanne meni kyllä outoudessaan jo niin yli. Kun itselle ei ammattilaisena tai kanssatreenaajana tulisi koskaan mieleen mennä pyytämättä kommentoimaan ja neuvomaan ellei kyseessä ole aivan akuutti "toi paino putoaa päähäsi" -tilanne. Eikä etenkään pukkarissa missä ollaan vaihtamassa vaatteita ja senkin takia normaalia haavoittuvampia. 

Mikä laukaisee tarpeen tulla selittämään vieraalle ihmiselle, joka touhuaa ihan omiaan kuulokkeet korvassa, omia treeniohjeita? Läskiviha. Omasta itsestä kumpuava lihavuuden pelko, joka estää näkemästä sen, että toisella voi olla elämässä muitakin tavoitteita, kuin keskittyä pysymään laihana.


Yllä on vielä video, jonka kuvasin ja jaoin samana päivänä kun tämä välikohtaus tapahtui. Edelleen sen kanssa jaan saman ajatuksen, että jos sinulta ei kysytty, älä kerro. Toisen keho, treenisuunnitelma tai ruokailut yksinkertaisesti #eikuulusulle.


Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie