Elo-syyskuun kosmetiikkaostoksia

 Viime aikoina on ollut kohtuukiirettä ja väsymyksen huomaa taas shoppailuherkkyydestä ja tv-ohjelmille itkemisestä.


Vaikka onkin Kaapit tyhjiksi -projekti menossa niin käyttötuotteista en aio itseäni ruoskia. Talvi on tulossa, iho kuivuu ja purkkeja on myös aika kivasti tyhjenemässä.

Laveran Hydro sensation face mistin ostin ihan Karkkipäivä-Sannin Suuren kasvovesioppaan perusteella.

Herbinan hiuskiinne meni reissupussiin ja Lumenea lähti tarjoushinnalla hiukan enemmän mukaan. Lumene Lähde Kauramaito-öljypuhdistus etenkin kiinnostelee, eli lähtee testiin heti kun edellinen öljyputsari loppuu.


Seuraavalla Citymarket käynnillä bongasin sen pienestä Body Shop -hyllystä vartalovoiteita tarjoushintaan.


Sokoksen Kutsu kauneuteen tapahtumaan ehdin Oulun reissulla ja sieltä lähti mukaan Clarinsin ja Cliniquen lahjapakkaukset ja Lumenea taas tarjoushintaan. Pääosin kaikki ovat tuttuja tuotteita mutta Clarinsin ripsaria en ole ennen testannut. 

Väsyneenä huomaa kyllä usein, että jos mitään ärsykettä shoppailulle tulee, niin olen vietävissä. Aikoinaan pahinta oli jos puhelinmyyjä sattui pääsemään läpi yövuoron jälkeisenä päivänä. Sitä oli monesti vielä niin sekaisin yövuoron jälkeen, että ei aina tiennyt mitä tilasi. Eli senkin vuoksi pidän puhelinta äänettömällä.

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie