Kolmas lomaviikko

 

Kolmannen lomaviikon aloitin käymällä kuntosalilla ja kattamalla brunssin parvekkeelle. Juustocroisantti tapenadella, lettuja kermavaahdolla ja vadelmilla ja vapulta jäänyt holiton kuohari, vastamelukuulokkeisiin dekkari ja nauttimaan. Parvekkeelle kuuluu vierestä rakennustyömaan äänet mutta ne ovat onneksi olleet siedettävät ja aamuisin on saanut nukkua jo rauhassa kahdeksaan.


Tiistaina jo aikaisemmin lukemisesta ärtynyt hermo selässä muistutteli taas itsestään ja päädyin kävelemään vähän pidemmän lenkin kun sää oli aavistuksen viileämpi. Tässä ympärillä on ihan mahtavat niittymaisemat vaikka ollaankin ihan kaupungissa. 


Keskiviikon ohjelmassa oli Thor: Love and Thunder serkkujen kanssa. Leffa oli ihan hauska mutta osa huumorista oli kyllä niin tekemällä tehtyä, että ei naurata enää toisella kertaa. Pääosin komedia vaikka actionia ja suruakin löytyi.
 
Torstaina kävin aamulla salilla ja koska en syönyt kunnolla päivän aikana, sippasin illan asiointilenkillä ihan kunnolla. Ei tarvinnut sille päivää kummempaa ohjelmaa.
 

Perjantaina kävin sukulaisten kanssa Helsingin Kaunissaaressa. Sipoossa sijaitsevalle Helsingin kaupungin ulkoilusaarelle pääsee Vuosaaresta lautalla. Mennessä oli isompi lautta ja takaisinpäin oli sitten sillipurkki. Aikataulut ovat hiukan hassut siinä mielessä, että saaresta pääsee pois joko klo 14 tai seuraavan kerran klo 19 eli nyt kun mentiin klo 11 lautalla Vuosaaresta, jäi saaressa oloaikaa pari tuntia. Siinä ajassa ehti kiertää saaren luontopolkua pitkin mutta vaikka lounasta olisi saanutkin (kokki oli sairaana) olisi aika vauhdilla sen saanut kiskaista. Olisin kaivannut takaisin päin lauttaa esim. klo 16 jolloin olisi ehtinyt sitten teoriassa syödä rauhassa, kiertää saaren ja vaikka uida. Tosi ihanat merinäköalat ja rantakalliot ja itse saari on metsäinen. Toki saaressa olisi viihtynyt vaikka viikon hyyvällä kelillä ja se onnistuu joko mökkiä vuokraamalla tai telttailemalla.


Lauantaina tapasin muita kirjagrammaajia (eli instagramin kirja-aktiiveja) Oodissa. Kolme tuntia meni nopeasti tutustuessa ja kirjoista höpistessä. Sää olikin jo lauantaina huomattavasti viileämpi ja piti laittaa farkkuja jalkaan ensimmäistä kertaa lomalla. Istuttiin ulkona ja villatakkikin oli ihan tarpeen. 

Ihanaa kun on vähän viileämpää, nukkuminen ja oleminen muutenkin on paljon helpompaa. Sunnuntai oli sitten ihan koti/salipäivä ennen viimeistä lomaviikkoa, jolla pitäisi sitten jo hiukan orientoitua syksyyn, ainakin opintojen suhteen.



Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie