Muutosta selvitty

Kevään toinen suuri stressi on nyt selvitetty kun sekä minä, että muuttotavarani olemme uudessa asunnossa. Muutin itse toukokuun ensimmäisenä maanantaina ja hain tavarat sitten lauantaina. Näin korona-aikaan tuo 400 kilometrin muutto ei suunnittelun kannalta ollut ihan yhtä helppo kuin normaaliin aikaan.

Vielä on laatikoita purkamatta.

Ihan kaikki tavarat eivät ole vielä täällä, vaan isä joutuu tuomaan pienemmän kuorman vielä myöhemmin. Mutta nyt alkaa sentään päästä normaalielämään kunhan vielä ruokapöydän tuolit tulevat tänään.Viimeisen viikon vanhassa asunnossa istuin metallijakkaralla ja ensimmäisen viikon uudessa asunnossa istuin säkkituolissa, teinpä töitä tai jotain muuta, koska huonekaluina olivat säkkituolin lisäksi vain tuoli joka toimi enemmän pöytänä ja patja.

Nyt edessä olisi sitten laatikoiden purku ja sisustuksen pohdinta, olohuone kaipaa uusia huonekaluja ja kaapit laatikoita ja lokeroita. En vaan haluaisi kierrellä nyt hirveästi kaupoissa koronan vuoksi ja toisaalta haluan pohtia rauhassa mitä hankin ja mitä oikeasti tarvitsen. Tuolta maalta muuttaessa on muuten aika petollista, että lähikauppana on citymarket, josta saa mm. essenceä, Catricea, the Body Shopia ja Physician´s Formulaa.

Tein viime viikolla jo vajaan työviikon etänä uuteen työpaikkaani ja tällä viikolla on töiden lisäksi viimeiset koulupäivät. Gradu vaatisi vielä viimeisiä hiontoja ja jotenkin on kiireen tuntu vaikka mihinkä tässä koronan keskellä muka on kiire.

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie