Mitä seinilläni roikkuu?

Kävin viikonloppuna Taidepuodissa (Torikatu 26, Kuopio) katselemassa taidetta ja katselin jo joitakin grafiikanlehtiä mutta kun ei tiedä millaiseen asuntoon seuraavana muuttaa, en vielä ostanut mitään. Ajattelin kuitenkin tehdä tänne blogiin kierroksen kämpässä ja esitellä mitä seinilläni roikkuu. Seinät ovat opiskelija-asuntoon sopien aika sekalaisen kokoelman näyttely, seiniin ei saa tehdä reikiä ja ripustuslistoissa oli valmiiksi niin paljon nauloja, että ripustukset ovat vähän hassuissa paikoissa mutta en jaksanut uusiakaan nauloja laittaa.


Keittiössä on pari Eeva Huotarin grafiikanlehteä. Seinällä on Freestyle II ja pöydällä sen alapuolella Kiss me.


Näin Kiss me:n aikoinaan Kokkolassa erään taidekaupan ikkunassa ja ihastuin siihen heti.


Kiss me:n vieressä on pieni koriste-enkeli, kaktusvauvani ja paljon roinaa jonka piilotin kuvasta.



Keittiön ikkunassa on toinen enkeli, joka oli jo kotikotona asuessani ikkunassa. Muistaakseni sain tämän rippilahjaksi aikoinaan.


Keittiön ikkunaa vastakkaisella seinällä on elämänpuujuliste, joka helteillä tippuu aina alas kun sinitarra lämpenee liikaa. Pari kämpää tainnut tämäkin kiertää mukana.


Eteisen oven toisella puolella on kortteja kehyksissä.


Ja toisella puolella on julisteina ihmisen lihaksisto.


Ovea vastapäätä on Kokkolan Vohvelikahvila ja Taideleipomosta ostettu Ovisilmä.


Makkarissa on kaksi Ikean perhostaulua


ja seinällä yksi lasilintu.


Myös taistelevat luurangot ovat makkarissa mutta tällä hetkellä vähän vääränmallisessa kehyksessä, jossain vaiheessa pitäisi hankkia korkeampi kehys johon ne saisi aseteltua paremmin.

Maalauksia tai muita isompaa seinätilaa vaativaa en tosissaan uskalla ostaa ennen kuin joskus on oma kämppä mutta kaikennäköistä pientä tulee aina silloin tällöin hankittua etenkin muistoksi jostain.

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie