Tekstit

#TärkeäOsaMinua : ammatti-identiteettini

Kuva
  Disclaimer: Työskentelen akavalaisessa ammattiliitossa. Vaikka en olekaan potilastyössä, olen ennen kaikkea sairaanhoitaja ja terveystieteilijä. Se on minulle identiteetti, joka ohjaa tapaani katsoa maailmaa ja kohdata ihmisiä. Vaikka luopuisin Valviran myöntämästä ammatinharjoitusoikeudesta (mikä ei ole käynyt mielessäkään) ei tuota identiteettiä saisi minusta enää irti.  Sairaanhoitaja, terveystieteilijä, järjestöasiantuntija Olen aina ollut jotenkin helposti moniin asioihin identifioituva ja kokenut itseni osaksi suurempaa joukkoa niin työelämässä kuin harrastuksissakin. Olen martta ja sotilaskotisisar, olen (edelleen) liperiläinen ja silti vantaalainen, olen montaa asiaa mutta kyllä identiteetti hoitajana ja terveystieteilijänä, sitä kautta terholaisena (roikun edelleen ainejärjestössäni mukana) ja tajalaisena on se, millä eniten itseäni ajattelen ja millä itseni useimmiten esittelen. Työssä ollaan kuitenkin arjen tunneista kolmasosa ja asiantuntijatyössä asiat pyörivät ...

JBL ReflectContour2 -kuulokkeet

Kuva
 Mulla on ollut jo hetken aikaa uudet kuulokkeet etsinnässä, sillä käytössä olevien kanssa on pari ongelmaa. Over-earit painavat korvia pidemmässä käytössä, normaalit in-earit eivät pysy korvissani millään, yksissä korvasankaisissa on älyttömän huono äänenlaatu ja toisissa sanka tulee koko korvan ympäri mikä on hankalaa lasien, maskien ja korvakorujen kanssa. Eikä ne siltikään pysy kunnolla korvassa. JBL:n ReflectContour 2 bluetooth -kuulokkeet sen sijaan pysyvät korvassa niin tiiviisti, että en kuule niiden läpi käytännössä mitään. Hiukan liikennevaaralliset siis, mutta lenkkikuulokkeiksi oivalliset. Vajaan 30 euron kuulokkeet Tokmannilta yllättivät nyt onneksi positiivisesti. Silikonikärkiä ja korvasovittimia on kolmea kokoa, itselläni käytössä valmiina kiinni olleet m-kokoiset. Mukana tuli myös silikoninen kuljetuspussi ja laturi. Latauksen (2h)  luvataan kestävän 10 tuntia ja vartin pikalatauksella saa tunnin lisää jos lataus on unohtunut.  Näppäimiä on vain kolme ja ...

Catrice Kaviar Gauche 2022

Kuva
 Catricelta tulee säännöllisesti Limited Edition kokoelma nimellä Kaviar Gauhche. Se on usein sisältänyt klassisen hillittyjä nudeluomivärejä, highlightereita ja kynsilakkoja erityisen kauniisti pakattuna ja niin tänäkin vuonna. Pakkaukset ovat kultaa ja helmiäistä. Kokoelmaan kuuluu luomiväri- ja kasvopaletin lisäksi huulivoide, kimaltava fixing spray sekä pari kynsilakkasävyä ja hiusklipsi. Luomiväripaletissa on neljä sävyä, kaksi mattaa eli perusvaalea beige ja punertavan ruskea sekä tummempi ja vaaleampi hohtava sävy. Yhden kerran testauksen perusteella pigmentti on ihan kohtalaisen hyvä.  Kasvopaletti vähän yllättikin pigmenttisyydellään eli oli ihan hyvä, että testasin kotona rauhassa. Muuten olisi ollut näin vaaleaihoisena vähän turhan pellefiilis. Mutta ehdottomasti rauhallisemmin kokeillen käyttöön. Aika vaaleita nämä sävyt kuitenkin ovat, eli ei kovin tummaihoiselle välttämättä toimi. Molemmissa paleteissa on peilit.  Huulikiiltomainen huulivoide on sen verran m...

Minne kevät katosi?

Kuva
 Vappuhan oli suunnilleen eilen, joten mihin tästä välistä katosi parikymmentä päivää? Viileä kevät ja kohtalainen kiire töissä ja opinnoissa ovat kadottaneet melkein koko toukokuun. Ensi viikko enää ja sekin on jo ohjelmaa täynnä eli mielessäni toukokuu on jo tavallaan loppu. Mikä on sinällään hankalaa kun kuun viimeinen päivä on deadline muutamalle vielä tekemättömälle tehtävälle. Ulkona alkaa kuitenkin olla jo melkein kesä, vaikkakin edelleen viileä sellainen. Kävin vähän kameran kanssa tutkimassa kuinka lähellä se kesä onkaan. Ja kyllähän tuo kesä näyttää viileydestä huolimatta sieltä tulevan. Itse olen toisaalta viileydestä ihan tyytyväinen, kun meillä on vielä jonkin aikaa ikkunoiden avauskielto ja parvekkeet pois käytöstä remontin vuoksi.

Kaapit tyhjiksi: Loppuneet 5/22

Kuva
  Jaahas, taas loppuneita. Toisaalta tänä vuonna tuntuu että loppuu tuotteita jatkuvasti, toisaalta tuntuu että mitään ei lopu. Osin varmaan sen vuoksi, että koko vuonna ei ole oikein loppunut mitään isompaa kuten shampoota tai hoitoainetta vaan on ollut paljon pieniä purkkeja. Toisaalta myös on tosi monta ikuisuuspurkinjämää, jotka eivät vaan tunnu loppuvan millään. Mutta katsotaan mitä tällä kertaa. Yves Rocher The pomegranate concentrate shower gel on todella riittoisa ja jos oikeasti järkevästi annostelisi niin tämähän riittäisi luvatun 40 suihkukerran sijaan tuplamäärään. Toista tuoksua on pullo odottamassa. Rituals... The Ritual of Ayerveda balancing body cream. En tiedä mitä tämän pitäisi tasapainottaa mutta hyvän oloinen vartalovoide. Riittävän paksu, imeytyi hyvin ja tuoksu oli miellyttävä. Saman sarjan kuivaöljy sen sijaan oli todella mausteisen tuoksuinen ja kun sen yhdisti lihavaan valkoiseen naiseen, niin oli sellainen " tuntuu pullataikinalta, näyttää pullataikinalta...

Kirjapalvelut testissä: Elisa Kirja

Kuva
 Olen käyttänyt jo iät ajat BookBeatia ja ollut pienestä sovelluksen ajoittaisesta jumituksesta huolimatta hyvin tyytyväinen käyttäjä. Aion kuitenkin heittäytyä villiksi ja testata tämän vuoden aikana myös muut kirjapalvelut, sikäli kuin niistä eteeni osuu maksuttomia kokeilujaksoja. Monet kirjapalveluista ovat ainakin lyhyen jakson maksuttomasti ja ammattiliiton jäsenetuna saan aika moneen pidennetyn kokeilujakson. Kokeilun aikana yritän kuunnella vähintään yhden äänikirjan ja lukea yhden e-kirjan.      Ensimmäisenä kokeilussa Elisa Kirja. Kokeilujaksona 30 vrk jäsenedun kautta, normaalisti maksuton kokeilu 14 vrk. Kuukausihinta 16,99€.  Ensivaikutelma sovelluksesta: Kalsea ja kömpelö. Paljon suosituksia ja kirja-arvioita. Ensivaikutelma valikoimasta: Samat suomalaiset ja suomennetut kirjat kuin muualla. Enkuksi lähinnä klassikoita, ruotsiksi jotain. Tykkään kun on eriteltynä lyhyitä ja pitkiä äänikirjoja ja esim. keltainen kirjasto. Kirjasarjojen kohdalta, osi...

Essence ja Catrice Disney Classics

Kuva
 Essencellä ja Catricella on taas myynnissä yhteiskokoelma Disney-teemalla. Vimeksi oli prinsessoja, nyt eläinhahmoja. Lähi-Citymarketistani osa Catricen highlightereista ja essencen huulikiilloista oli jo loppu ja kuorinnat ja itseruskettavat jätin suosiolla hyllyyn.   Catricen Satin Lipstick on mielestäni helppo arkipuna ja ja molemmat sävyt ovat hyviä työkäyttöön nyt kun ei tarvitse joka paikassa maskia pitää. Kuvassa Lady näyttää vähän tummemman ruskealta kuin oikeasti.    essencen ja Catricen kausiluomiväreissä on hirveästi vaihtelua laadun suhteen. Multi-effect eysahdow palette 010 Je Suis Marie sisältää lämpimiä ruskean sävyjä ja kylmempiä vaaleanpunaisia/pinkkejä mutta kokonaisuus on aika lämmin ja neutraali etenkin luomilla. Ei ainakaan ensi testauksilla mitään hurjia ylläreitä tullut vastaan. Alla on toinen silmä meikattu Mariella ja toinen sitten Bambilla. En ole arkena jaksanut nyt meikata, joten piti testata molempia paletteja viikonloppuna yhtä aikaa. P...