Tekstit

Elokuun ostoksia

Kuva
Elokuukin sitten hujahti jonnekkin. Ollaan virallisesti syksyssä kun muutama kosmetiikkajoulukalenterin valmistaja alkoi jo markkinoimaan omiaan. Hirveä valinnan vaikeus taas edessä.   Ennen kuin ajatellaan syksyn hankintoja niin katsotaan läpi elokuun ostoksia. Ihan kaikkia en tällä kertaa koonnut ostopostaukseen, osa oli niin tylsiä perusjuttuja ja osasta tulee sitten omaa esittelyään. Herbinan micellivesi on vanha tuttu, jota ostin ruokakaupassa käydessäni lisää kun edellinen loppui. Kicksin alesta ostin DIY-kangasnaamioita, joita tykkään käyttää etenkin Lumenen kirkastavan hoitonesteen kanssa.  XZ shampoot olivat kahden pullon tarjouksessa, talvella pitää kyllä varmaan ostaa taas Cutrinia tai Four reasonsia mutta nyt vielä riittävät nämä. Kaikki paksummat yökäsivoiteet loppuivat ja kädet on kuivat, joten otin kokeiluun 25% L´Occitanen shea käsivoiteen. Aikaisemmin olen käyttänyt sitä miedompaa.  Physicians Formula gel eyeliner trion ostin kun sattui olemaan tarjoukses...

7 terveyssyntiäni

Kuva
Vaikka olen opiskellut yhdeksän vuotta ensin hoitotyötä ja sitten terveystieteitä, ei elämäni ole niin terveellistä kuin se voisi tai joissain kohdin pitäisi. Liialliselle terveyden havittelulle ainakin syömisen puolella on ihan nimensäkin, ortoreksia, ja liikunnan puolella voidaan puhua liikuntariippuvuudestakin tietyissä tilanteissa. Kultainen keskitie olisi terveydenkin tavoittelussa paras. Mutta seuraavia kohtia voisin parantaa. Kuvat Unsplash 1. Syön liian usein ja paljon herkkuja.  Tätä tulee vielä tehtyä napostellen, mikä ei ole hampaillekaan hyväksi. Herkkuja saa kyllä syödä vaikka päivittäin, jos määrät ovat oikeita ja herkuttelu tapahtuu ruokailun yhteydessä. Omassa elämässäni määrä ja tiheys ovat kuitenkin liiallisia.  2. Liikun liian yksipuolisesti Pelasin nuorempana lentopallo ja kävin salilla, mutta aerobisesta en ole koskaan välittänyt. Palloilusta ja lihastreenistä saa kyllä paljon mutta parhaat hyödyt sydän - ja verisuonielimistön kannalta saadaan aerobisesta ...

L´Oreal Skin Paradise Tinted Water-cream

Kuva
  Taas on mysteerisen meikkivoiteen aika. L´Orealin uusi Skin Paradise Tinted Water-Creamia myydään ulkomailla sävytettynä kosteusvoiteena ja suomalaisissa verkkokaupoissa meikkivoiteena. Myös sävyvalikoima on nimiltään hyvin hämmentävä, sävyt ovat Fair 1 ja 2, Light 1 ja 2, Medium 1, 2, 3 ja 4 ja Deep 1, 2 ja 3. Citymarketissa sävyjä oli muistaakseni 4 ja vähän summamutikassa otin vaaleimman eli Fair 02. Luvataan sisältävän vettä (mikä ylläri), aloe veraa, inkivääriä ja hamamelista. Vesi sentään on ensimmäisenä luettelossa, sen jälkeen tulee glyserolia, silikoneja ja monta muuta asiaa ennen aloeta. INCIä on muuten melko hankala lukea pakkausdesignin vuoksi. SPF 20 ja perinteinen tuubi. Hinta n. 15€ luokkaa. Omani ostin Cittarilta muistaakseni -40% tarjouksesta. Lue lisää: Revolution Conceal & Hydrate Fair 02 on L´Orealin sävykartassa vaaleanpunertava mutta omalla ihollani nään sen enemmän kellertävänä. Sen verran alkaa olla syksyä ilmassa, että värejä alkaa olla taas hiukan va...

Mitä gynellä tapahtuu?

Kuva
  Kävin vastikään uusimassa minipillerireseptin ja gynekäynti oli hiukan erilainen kuin odotin. Koko opiskeluaikani YTHS uusi reseptin kerran vuodessa kunhan täytin lapun jossa kerroin painoni, verenpaineeni ja onko minulla aurallista migreeniä ja jätin lapun postilaatikkoon. Nyt varasin vain ensimmäisen vapaan ajan yksityiseltä lääkäriasemalta kun pilleriresepti veteli viimeisiään ja hämmennyin käynnistä. Sain nimittäin pitkät selitykset tietyistä asioista joiden oletin olevan itsestään selviä ja mielestäni oleellisiin asioihin ei edes viitattu. En myöskään tuonut ilmi koulutustani tai ammattiani, joten sain puolet nuoremmalle sopivan ohjauksen. Olen syönyt ensin yhdistelmäehkäisyä ja sitten minipillereitä 13-vuotiaasta asti. Kun pillereiden syöntisyynä on kuukautisten ja pms-oireiden poissapito niin gynekäyntejä ei ole kovin usein tarvinnut. Olenkin sen vuoksi aina aikaisemmin käynyt kunnallisella ja vaikka sielläkin on välillä ollut outoja käyntejä mm. kieliongelmien ja kilpirau...

Fazerin syksyn makeisuutuudet 2020

Kuva
Pitkästä aikaa karkkipostausta. Nyt päästäänkin jo uutisoituihin Fazerin syksyn uutuuksiin. Tilasin uutuudet Fazerin nettikaupasta ja pestasin serkut vanhempineen maistelemaan.   Itse odotin kaikkein eniten valkoista suklaata, jota on kyllä oikeasti odotettu vuosia. Tätä ennen paras valkosuklaa on ollut Royalin mutta sitä pelkkää valkosuklaata ei ole saanut vuosiin. Stay tuned ja lue miten Fazerin kävi.   Muita uutuusboksin odotettuja olivat Vadelma-sitruunasalmiakki ja Turkinpippurilakupallot.  Sokeriton Crispy Mint maitosuklaa ja Oat Choco eivät tulleet uutuusboksissa vaan ne piti tilata erikseen omissa boxeissaan. Myös sokeritonta minttusuklaata odotin innolla, mutta hiukan petyin kun sain tietää, että se on makeutettu xylitolilla. Xylitol on muuten tosi hyvä juttu, mutta ärsyttää vatsaani todella paljon. Tykkään siitä, että uutuuksista muut kuin Oat choco on perinteisiä Fazerin paloja. Sokeriton minttusuklaa on hyvää, mutta sokerittomuuden huomaa lievästi mausta sekä ...

Kirja-arvostelu: Seksuaalilääketiede

Kuva
                                                                                                                                   Pyydetty kustantajalta Seksuaalilääketiede Pirkko Brusila, Katja Kero, Juhana Piha ja Marita Räsänen (toim.) Duodecim 2020 Sidottu 761 sivua Saatu kustantajalta.   Seksuaalisuus on osa ihmisyyttä koko elämänkaaren a...

Meikkikokoelmani: Primerit

Kuva
Lupasin esitellä aivan liian suurta meikkikokoelmaani muuton jälkeen ja nyt alkaa hiljalleen olla tavarat löydettävissä esittelyjä varten. Mennään siinä järjestyksessä missä meikkaankin eli aloitetaan primereista. Päivittäisessä käytössä ovat Lumene Nordic Chic moisturizing & illuminating primer, joka on luottoprimerini juhlameikissä mutta jota pyrin käyttämään arjessakin, ettei menisi hukkaan vanhentumisen vuoksi. Nyt kesällä, jos en meinaa olla ulkona työmatkaa enempää, on essence you better work! gym-proof primerin SPF 20 ollut riittävä. Lumene on melko väritön, essence vihreä mutta iholla näkyy lähinnä pienenä valkoisuutena. Aurinkosuoja on myös nestemäisissä Catrice HD Active performance SPF 30 ja Lumene invisible illumination instant glow UV-primer. Catrice on selkeästi paksumpi ja valkoisempi. Lumene on matkalla uudeksi suosikikseni. Catrice Malaikaraiss healthy glow primer on niitä primereitä, joita käytän sellaisenaankin, ilman mitään päälle tulevaa tuotetta. Tällä saa kev...