Taloustavoitteet 2022 ja 2023

 

2022 tavoitteena oli nostaa nettovarallisuutta 10000 eurolla. Kuten kaikki tiedämme, talous muuttui viime vuonna ja esimerkiksi opintolainojeni korot viisinkertaistui. 

Olisin voinut pitää tiukempaakin talouskuria mutta tarkoituksena on myös elää ja toisaalta vaikka työstä tulee tuloja, niin reissutyö myös vei syksyllä aika paljon enenrgiaa ja esimerkiksi itse leipominen ja ruuanlaitto olivat vähemmällä.

Nettovarallisuuteni nousi vuonna 2022 siis 6500 euroa. Nousua syntyi sekä säästöjä kasvattamalla, että opintolainoja lyhentämällä. Nyt on vanhasta opintolainasta saatava verohyvitys käytetty ja loput lainat  vaan sitten maksellaan korkeammalla korolla nyt pois. Mulla on kaksi opintolainaa, toinen sairaanhoitajaopinnoista ja toinen yliopistoajalta. Molemmissa on reilusti maksuaikaa aina 2030-luvulle saakka mutta toivoisin saavani vanhemman ja pienemmän lainan maksettua viimeistään vuoden 2025 aikana. 

Koska tämän vuoden talouden heilahteluista ei taaskaan tiedä ja en halua vetää arkea liian tiukoille, tavoittelen tälle vuodelle 7200 euron nettovarallisuuden kasvua. Puskurin kasvatusta ja lainojen maksua pääosin sekä tietysti luottokortin käyttämättä olemista. 

Taloudellinen tilanteeni on tällä hetkellä aika turvattu. Olen töissäkäyvä ja ainoastaan itsestäni vastuussa taloudellisesti. Pääkaupunkiseudun vuokrat ja etenkin asuntojen hinnat on kyllä aika kovat ja ainakaan nyt lähiaikoina en haaveile asunnon ostosta vaikka ärsyttääkin maksaa näin isoa vuokraa. Toisaalta en ole valmis myöskään etsimään edullisempaa asuntoa kun ei pakko ole. Sähkösopimuksenikin on vielä edullinen ja sähkönkulutukseni todella pientä. Autoa en omista ja HSL:n lipunhinnannosto ei talouttani kaada. Monella muulla näin ei valitettavasti ole ja siksi aion kasvattaa myös hyväntekeväisyyteen laittamaani summaa tänä vuonna. Pyrin myös ostamaan enemmän suomalaista ja tukemaan ostoksillani pienyrittäjiä.

Asetitko jotain taloustavoitteita tulevalle vuodelle?


Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie