Tammikuun loppuneet

Jahas, se olisi jo vuoden ensimmäisten loppuneiden tuotteiden aika.

Yves Rocherin kausituoksusta Winter Apples loppui sekä käsisaippua, että suihkugeeli, jonka käytin osin käsisaippuana. En oikein tykännyt suihkussa tuoksua omenapiirakalta mutta käsisaippuana tuoksu toimi hyvin.

Argan ja rose sen sijaan on lempparituoksuni Yves Rocherilta ja tämän suihkugeelin käytin ihan suihkugeelinä. Kirkasta perussuihkugeeliä mutta tuoksu tekee tästä erityisen. Tosin tuoksu jakaa mielipiteitä aika vahvasti mitä muiden mielipiteitä olen lukenut.


Lumene Lähde käsivoide oli aika perusvoidemainen. Paksuus oli juuri siitä hankala, että ei riitä yöksi mutta päivällä ei kuivu riittävän nopeasti. Ei jatkoon.

Ziaja silk proteins & provitamin B5 käsivoide oli ihanan tuntuista. Imeytyi nopeasti ja toimi päivävoiteena hyvin. Tilasin Kosmetik4lessiltä ja jos teen sinne tilausta niin Ziajaa lähtee kyllä taas mukaan. Suomessa ei ole tätä versiota tullut vastaan.

Ziaja cashmere vartalovoide oli myös ohutta, nopeasti imeytyvää ja kosteuttavaa. Pullo on tosi ohutta muovia, joka on vähän hankalaa välillä käsitellä mutta jatkoon ehdottomasti.

The Body Shop Almond Milk & Honey vartalovoi ei tuoksuna ole lempparini mutta kosteutti tosi hyvin. Vaatii tosin aikaa imeytyäkseen, ettei ole lakanoissa. 

Lumene Lempeä rauhoittava naamio oli vähän tylsä mutta tehokas. Käytin monesti saunan tai kuorinnan jälkeen rauhoittamaan ihoa. Nyt näyttäisi Lumenen Herkkä sarjassa olevan rauhoittava kasvonaamio.

Clinique moisture surge konsentraatti. Käytin seerumina. Iho tykkää mutta onko taas hintansa väärti kun uusia edullisia seerumeita tuntuu tulevan koko ajan. 

The Body Shop Vitamin E kasvovesi on vähän vettä paksumpaa ja oikein mukavan tuntuista. Tätä voisi ostaa lisää seuraavalla kerralla Body Shopissa käydessä.

Lumene Valo puhdistusbalmi ei edelleenkään lemppari koska kirvelee silmiä mutta kyllä tämän pois käytti.


Lumene Lähde tehokosteuttava silmänympärysgeeli on ihan hyvä sy-voide mutta ei riitä itselleni talvella ainakaan pitkäaikaisessa käytössä. 

Babylips mint fresh oli väritön, hiukan minttuinen mitään tekemätön huulirasva.

Essence micro precise eyebrow pencil sävyssä 01 Blonde loppui tosi nopeaan. Tykkäsin kyllä mutta kahdessa viikossa loppuva kynä ei kyllä pääse jatkoon vaikka hintaa ei paljoa ole. 

Catrice LipTreatment with shea butter oli hyvä yöhuulivoiteena. En välitä purkeista päiväkäytössä mutta iltaisin hampaanpesun jälkeen ne ovat ihan jees.

Sain kivasti näytteitäkin pois.

Lumene Lähde Kosteuttava hoitovesi oli hyvän tuntuinen kasvovesi. Olen käyttänyt Lähde-suihketta mutta en kasvovettä. Tätä voisikin ostaa kun tulee vastaan.

Lumene Lähde tehokosteuttavaa seerumia olenkin käyttänyt aikaisemmin. Tykkään.

Lumene Arktis päivävoidetta ja seerumia on molempia on purkki kaapissa mutta käytin nyt nämä samalla pois.

Dermosil Lakritsikäsivoide tuoksui ihanalle mutta ei imeytynyt kovin hyvin vaan jäi kerrokseksi iholle. Samoin holly jolly winter berries käsivoide.

Dermosil vartalovoide oli paksua ja perusvoidemaista.Samoin sensitive yövoide.

Ziaja goat´s milk body lotion oli paksua ja kosteuttavaa.

Dermosil body & mind kasvo- ja vartalovoide unohtui heti ja sparkling satin finish body lotion taas on sitä kimaltavaa voidetta, jolla olen aikaisemmin värjännyt mm. vyöni.

Aika hyvin taas loppuneita. Oliko tuttuja tuotteita?




Kommentit

  1. Oli tuttuja, itse en tuosta jouluomenan tuoksusta pitänyt ja annoin kalenterissa tulleen saippuan eteenpäin lahjaksi :) Myös noita ihania testereitä aina hyvä kerralla kuluttaa pois kun käyttää yksittäisiä tai sitten niitä voi sujautella myös ylläreiksi kavereille :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie