Kirja-arvostelu: Oikeilla nimillä


 Marja Kihlströmin Oikeilla nimillä (Kosmos 2020) on kauan kaivattu aarre. Kirja on suunnattu kaikille lasten ja nuorten kanssa tekemisissä oleville ja käsittelee seksuaalikasvatus vielä syntymättömästä lapsesta teiniin saakka.

Vaikka seksi ei kuulu lapsille eikä välttämättä kuulu kaikkien aikuistenkaan elämään, on jokaisella silti oikeus omaan kehoonsa ja seksuaalisuuteensa. 

Kirjassa puhutaan ihanasti esimerkiksi oman kehon rajoista. Myös lapsella on oikeus asettaa rajansa eikä ole pakko suostua läheisten käännä hakattavaksi tai näin joulun aikaan joulupukin syliin istumaan jos se ei lapsesta tunnu mukavalta. Myös kehopuhe on kirjassa hyvin käsitelty. Ei arvostella omaa, lapsen tai telkkarijuontajan kehoa vaan kerrotaan neutraalisti että kehot ovat erilaisia ja kunnioitetaan sitä. Kerrotaan asiat oikeilla nimillä eikä häpeillä kehonosia.

Ihan parasta parasta kirjassa on lasten kysymykset ja Marjan vastaukset niihin. Kun itsellä ei ole lapsia niin ei voi kuin ihmetellä miten lapset osaakaan kysyä noin hauskoja mutta samalla tosi fiksuja kehosta ja seksuaalisuudesta. 

Oikeilla nimillä menisi kyllä ehdottomasti pinoon jonka lukemista vaatisin lasteni isovanhemmilta jos niitä lapsia olisi. Suosittelen sitä kyllä vahvasti jokaiselle, joka ehkä joskus on tekemisissä lapsen kanssa. Lasten kysymykset kun ei katso aikaa tai paikkaa, eikä aina edes kohdetta. 

Kiitos Marjalle kirjasta! En malta odottaa, että Oikeilla nimillä -sarja kasvaa vielä tulevaisuudessa. 

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie