Teemabileitä ja ripsivärejä

Viime viikolla oli paritkin teemabileet ja testailin samalla ripsarivarastoani. Osa kuvista ei onnistunut millään kun meikkasin vasta baariin lähtiessä ja oli jo pimeää.



Tällä kertaa mukana Too Faced Better than sex wp, Yves Rocher Ultra Volume Mascara ja uutuus, L´Oreal Paradise Extatic. Kaikki ovat tuuheaharjaksisia ja melko kuivamassaisia.


Paradise Extatic kuulostaa hassulta kun on tottunut YouTube-videoilla kuulemaan sen nimellä Lash Paradise.


Jos joku ei vielä ole kuullut, on tästä hypetetty koska vaikutteita on aika reilusti otettu Better than sexistä niin harjassa kuin ulkonäössäkin.



Illan teemana oli lastenohjelmat ja minä pukeuduin vaaleanpunaiseksi Halinalleksi.


Koko meikki on siis tehty vaaleanpunaisena ja vähän särmää tuo kirkkaamman pinkki alarajaus. Vasen silmä näyttää kamalan väsyneeltä kaikissa viime aikaisissa kuvissa, en tiedä johtuuko silmän kuivuudesta vai johtuuko ne yhdessä jostain muusta.


 Ripsiväri toimi kivasti vaikka olikin ensimmäistä kertaa käytössä.

Seuraavana iltana oli ysäribileet ja YR:n ripsarin vuoro. Tämä on ollut käytössä jo pari kuukautta ja alkaa kuivahtaa. Tuoreltaan tällä sai todella massiiviset ripset.
Sekoitin ysärimeikkiin vähän eri vuosia kun tanssilattian hämärässä ei näy kuin glitter. Nämä kuvat on otettu selkeästi ennen sitä glitterin sotkemista pitkin naamaa. 

Olipas kummallista tehdä meikkiä vanhaan malliin eli reilusti puuteria, ei highlightereita, poskipunana aavistus ruskeaa (en kyllä itse ysärillä käyttänyt kuin puuteria) ja vaaleaa ja ruskeaa luomiväriä ilman häivyttelyä. Silmäluomet on varsin raskaan näköiset, kahdet teemabileet peräkkäisinä iltoina ei ainakaan auta.


Tähänkin ripsariin olen ihan tyytyväinen.

Lauantain meikkailuun pääsi sitten kolmikon viimeinen.
 
Harja on kaikissa melko samanlainen, L´Oreal on kuitenkin suorempi kuin kaksi jälkimmäistä, jotka ovat enemmän tiimalasin mallisia.
                                         
Meikkinä on tällä kertaa elokuun perusmeikki. Tykkään arkimeikkailla yleensä ainakin parin viikon ajan samoilla pöydällä lojuvilla tuotteilla. Nyt pannuprojektin ajan olen yrittänyt aina kuukauden käyttää tiettyjä sävyjä ja vaihtanut sitten. Tässä on pannuprojektituotteista huulikiiltoa ja persikkaisinta poskipunaa ja silmissä on sekä luomivärikynää, että -palettia.

 

Tämäkin ripsari antaa aika lailla saman tuloksen. Parhaimmaksi valitsisin YR:n mutta ilmeisesti sitä ei saa enää, enkä muutenkaan jaksaisi tilata sitä, joten Paradise Extatic taitaa olla näistä se, jonka puoleen käännyn jos nyt joskus tarvitsee samaa ostaa. Uusia ripsareita tulee niin tiuhalla tahdilla, että harvoinpa kahdesti samaa ostaa.

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie