Rakkauden kieliä kuullaan eri tavoin

 Moni on varmaan kuullut viidestä rakkauden kielestä; myönteisistä sanoista, fyysisestä kosketuksesta, yhteisestä ajasta, lahjoista ja palveluksista. Kaikki eivät kuitenkaan tiedä niiden perustuvan neuvoihin vaimoille, joiden pitäisi jaksaa miehiään, koska mies vaan kommunikoi rakkauttaan eri tavalla. Mikään psykologinen tutkimus ei tue sitä, että kumppanin rimanalitusten sietäminen parantaisi parisuhdetta millään tasolla. Jos puoliso ei pysty osoittamaan rakkauttaan ja kunnioitustaan millään muulla tavalla kuin fyysisellä kosketuksella (lue: seksillä), niin roskikseen vaan koko parisuhde. 
 
Kuvituskuvassa sydän, huulet ja niiden päällä nuotteja
 
Näin kyynisen biolääketieteilijän mielestä uusiin ja uudehkoihin parisuhteisiin ja seksuaaliseen kiimaan liitetty rakkaus on vain neurokemiaa. Rakkauttahan on montaa muotoa ja esimerkiksi pyyteetöntä agape-rakkautta on jo sitten vaikeampi ajatella vain kemiana. Luottolähteeni Duodecim Terveyskirjasto ja Kaisa Vuorinen kuvaavat rakkautta seuraavasti:
 
Rakkaus on tekoja toisten hyväksi. Rakkaus on läsnäoloa, luottamuksen osoittamista ja lohdutuksen jakamista. Rakkaus on myös toiseen ihmiseen sitoutumista. Rakkauden avulla olet toisia varten ja se tuo elämääsi merkityksen kokemusta. Rakkauden kokeminen on järisyttävän voimakas tunne, joka liikuttaa ihmistä monella tasolla. Rakkauteen sisältyy kyky ottaa välittämistä vastaan toisilta, olla rakastettavana ja huolehdittavana. 
 
Olipa kyse kemiasta tai jostain ylimaallisesta, niin mielestäni tärkeämpää kuin käytetty rakkauden kieli, on sen tulkinta. Tulkitsemme toistemme sanomisia ja tekemisiä päivittäin omista taustakokemuksistamme lähtien. Ja sen vuoksi usein virheellisesti. Toinen saattaa haluta pohtia asioita ensin yksin ja kääntyy sisäänpäin, minkä kumppani tulkitsee hylkäämiseksi. Tai toinen suunnittelee salassa yllätysjuhlia ja kumppani epäilee pettäjäksi.
 
Kuvituskuvassa pariskunnan keskustelua
 
Itse lisäisin rakkauteen vahvasti kunnioituksen. Niin toisen ihmisenä kunniottamisen kuin toisen toiveiden ja rajojenkin kunnioittamisen. Rakkaus on tekoja toisten hyväksi ja itselleni juuri se pieni vaivan näkeminen on suurinta rakkauden osoittamista. 
 
Ainakin itse koen seuraavat asiat pieniksi teoiksi mutta kertokaa kommenteissa onko ne liian suuria odotuksia.
 
-sovituissa asioissa ajoissa oleminen ja asioiden ajoissa hoitaminen
-pienen vaivan näkeminen esimerkiksi parkkeeraamalla auto ja tulemalla junalaiturille vastaan vaikka käytännöllisempää olisi odottaa noutopaikalla autossa
-sotkujen siivoaminen vaikka en eivät itseä haittaa mutta toista haittaavat
-kaupasta toisen lempilimpparin/jogurtin/minkä vaan tuomista pyytämättä 
-ylipäänsä toisen lempiasioiden tietäminen myös kategorioissa, joista itse ei välttämättä niin välitä
 -kun ottaa jäätelöä pakkasesta niin ainakin kysyy haluaako toinenkin
-muistaa syntymäpäivät ja huomioi muinakin juhlapyhinä edes toivotuksella 
-kuuntelee niin, että kaikkea ei tarvitse suoraan pyytää ja anella
 
Mitä rakkaus sinulle on? 
 
Lähteet: Vuorinen K. 2017. Rakkaus. https://www.terveyskirjasto.fi/lnv00009 

Kommentit

  1. Minä olen kirjoittanut näistä asioista blogissani aika paljonkin viime aikoina – sattuneesta syystä.

    Tohtori Gary Chapmanin ”Viisi rakkauden kieltä” -teoria perustuu hänen 1990-luvulla pariterapiaa tehdessään perustuviin havaintoihin, ei mihinkään vanhoihin neuvoihin aviovaimoille. Teoria koskee siis parisuhteen kumpaakin osapuolta. Vaikka teorialla ei olekaan (paljoa) vankkaa empiiristä, tutkimukseen perustuvaa näyttöä, on se kuitenkin aika järkeenkäypää asiaa – ainakin näin entisessä elämässään pariterapiaankin koulutetulle ja sitä työkseen tehneelle ihmiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmastikin teoria toimii keskustelunherättäjänä. Itse vaan olen hyvin skeptinen sen suhteen, että Chapmanin tohtorinopinnot ovat keskittyneet kasvatustieteeseen, eivät psykologiaan ja psykologian puolella on tällä vuosikymmenellä julkaistu useampia tieteellisiä artikkeleita, joiden mukaan teorialle ei ole tieteellisiä perusteita. Myös Chapmanin rooli amerikkalaisen baptistikirkon pappina herättää tässä kohden epäilyksiä, sillä heidän kirkkonsa näkemys avioeroon on huomattavasti Suomen babtistikirkkoa kielteisempi.

      Poista
  2. Piti vielä kommentoida, että nuo lopussa luettelemasi, arvostamasi asiathan ovat lähinnä pieniä palveluksia. Kukapa niitä ei arvostaisi.

    Omasta mielestäni nuo kaikki "rakkauden kielet" ovat arvokkaits, mutt ajos ne pitäisi laittaa johonkin järjestykseen, niin tuo lahjojen anto jäisi rankingissani viimeiseksi. Tosin siinäkin ehkä tulisi pientä närää, jos puoliso esimerkiksi unohtaisi syntymäpäiväkukat tms. 🤣.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie