Loma ja juhannus

 Viime viikolla pystyin jo vähän keventämään töitä ja karkailemaan aikaisemmin salille ja lenkille. Mutta ihan riitti kyllä tekemistä loman alkuun asti.
 
 
 Toki sitä tekemistä olin sitten vapaa-aikaankin itse hankkinut kun hakeuduin vapaaehtoiseksi Power Cupiin. Power Cup on maailman suurin lasten ja nuorten lentopalloturnaus ja se järjestetään nyt kaksi vuotta putkeen Helsingissä Käpylän urheilupuistossa. Ja jotta pääsen irti työasioista, niin ensiavun sijaan ilmoittauduin muihin vapaaehtoishommiin ja olin sitten kioskimyyjänä. Alkuun lakut vähän karkaili mutta nyt saan jo 16 lakua sujuvasti yhteen pussiin.
 

Vettä tuli niin Powerissa, Jukolassa kuin monilla festareillakin viikonloppuna. Etenkin Poweriin se kuitenkin kuuluu. Muistan itsekin nuorena aika märkiä pelejä mutavelliä olevalla kentällä. Toisaalta myös auringossa palaneita päänahkoja. 
 

 Maanantaina oli sitten paluu arkeen. Tai siis oikeasti laskeutuminen lomalle. Kotona ei kuitenkaan toiminut netti ja tiistaina piti sitä sitten hoidella. Onneksi hoitui modeemin virtapiuhan vaihdolla. Mutta kun kerran piti mennä Itikseen asiaa hoitamaan niin siellähän nyt meni sitten aikaa kun eksyin Eastoninkin puolelle.
 

 Tänä kesänä ei ole Porvooseen reissua tiedossa mutta onneksi Porvoon vanhan jäätelötehtaan jäätelöitä saa myös Itiksestä. 
 
Muutama lomapäivä ennen juhannusta meni kyllä ihan kotihommissa kun siivouksen edelle oli priorisoitu Poweria, treenejä ja palautumista. Nyt sitten juhannuksen viettoa ja ensi viikolla on luvassa loman ohjelmaosuus. Sen jälkeen hiljennyn omaan rauhaani lataamaan akkuja syksyä varten. Omaan rauhaan kuuluu tietysti aika paljon tekemistä ja ohjelmaakin mutta tärkeintä on se, että mikään tai kukaan muu ei vaikuta aikatauluihini ja saan keskittyä treeniin ja kirjoihin. Ja tietysti kirjoittamiseen. 
 
Ihanaa juhannusta kaikille!
 
Millaiset lomasuunnitelmat sulla on tälle kesää? 

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie