5 vinkkiä etäopiskeluun

 Nyt kun kaikki opiskelevat etänä, on pääasiassa etänä opiskelleena hyppäys ollut paljon pienempi kuin lähiopetukseen tottuneilla. Kuopiossa terveyden edistämisen tutkinnossa oli loppujen lopuksi todella vähän läsnäoloa, etenkin kun anatomian ja fysiologian sai hyväksiluettua. Nyt uusi tutkintoni on suunniteltu kokonaan etänä tehtäväksi. Mutta tässä siis viisi vinkkiä etäopiskeluvuosien varrelta.

Viikon opiskeluihin liittyvä saavutus oli löytää koululle kun GPS petti ja en vieläkään osaa oikein tunne Helsinkiä.
 

1. Suunnittele ja aikatauluta

Etänä hommaa tuntuu olevan joko todella paljon tai todella vähän. Yleensä se, että hommia on vähän, kertoo, että jotain on unohtunut 😀 Eli kirjaa ylös kaikki kurssit, tehtävät ja palautukset ja aikatauluta milloin teet mitäkin. Etäopiskelun ilo on joustavuus jos aikaan sidottuja videoluentoja yms. ei ole. Toisaalta kurssin suorittamiseen tarvittava aika- ja työmäärä hämärtyy kun lukkarissa ei lue mitään. Suunnittele myös ruuanlaitto, ruokailut ja vapaa-ajan aikataulut. Se tyhjältä näyttävä päivä täyttyy aika äkkiä myös siitä kun huomaa, että kaapissa ei ole ruokaa, lähtee kauppaan ja laittaa sen ruuan ja kohta onkin lähdettävä treeneihin tai vietävä lapsi harrastukseen. Bye Bye opiskelu tältä päivää.

2. Pilko pieneksi

Motivaatio ja keskittyminen harvoin kestävät jos tavoite on jossain kolmen vuoden päässä ja yritetään opiskella 8 täyttä tuntia viikossa. Mitä isommasta hommasta on kyse, sitä pienemmäksi se kannattaa pilkkoa. Tutkinto opintokokonaisuuksiin, kokonaisuudet kursseihin, kurssit tehtäviin ja tenttikirjoihin, tehtävät osiin ja kirjat lukuihin ja alalukuihin. Pomodoro tai muu ajanhallinta auttaa keskittymään. Joskus on tenttikirjat olleet niin valtavan kokoisia ja täynnä vieraskielistä tekstiä että jopa aukeaman tai parin jälkeen on pitänyt pitää hengähdystauko.

3. Säilytä rytmi

Kurssien aloitukset ja sitä myöten deadlinet painottuvat yleensä samoille viikoille. Yleensä väliin tulee myös viikkoja, jotka ovat löysemmän tuntuisia mutta tasainen rytmi viikkojen ja vuorokausien välillä pitää opiskelurutiinia yllä. Etenkin jos opintoja tekee työn ohessa, voi helpottaa se, että tietyt illat tai viikonloppuaamut on aina varattu opinnoille. Joskus hommia ei ole, elämä sotkee tai ei vaan lähde. Silti kannattaa sovittuun aikaan aloittaa ja vaikka vain tuijottaa Moodlea se pari minuuttia, yleensä siitä kuitenkin jotain lähtee liikkeelle. Uni-, ruoka- ja liikuntarytmin säilyminen helpottaa myös opiskelua. Ja säännölliset vapaapäivät!

4. Älä odota inspiraatiota

Ei huvita, ei lähde. Edellä mainittuun liittyen valkoisen paperin (tai ruudun) kammo iskee aika usein tehtäviä tehdessä. Silloin ei auta kuin suoltaa jotain, vaikka sitten ranskalaisilla viivoilla. Blogitekstiin saattaa vielä tulla inspiraatio kahdelta aamuyöllä, mutta kymmenen opiskeluvuoden aikana yöllinen inspiraatio koulutehtäviin on iskenyt tasan kerran, eli älä jää odottamaan sitä.

5. Etäopiskelu ei tarkoita yksin opiskelua

Olitpa kampuskaupungissa tai kaukana koulustasi, opiskelukavereista kannattaa pitää kiinni. Yhteiset someryhmät, lounaat, kaverin luona tai kirjastossa opiskelu tai mikä tahansa kontakti auttaa selviämään opinnoista. Yleensä joku muukin nimittäin pohtii tehtävänantoa ja on paljon kannattavampaa pohtia sitä yhdessä. Toisaalta oman opiskeluryhmän ei tarvitse koostua saman alan opiskelijoista vaan voit kerätä oman piirisi eri alojen opiskelijoista esimerkiksi yhteisiä opinnäytetyön tekohetkiä varten.

Onko sulla muita vinkkejä?


Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie