Syyskuun LIVEbox

Aloitin kuun alussa yliopisto-opinnot ja niiden ja kaikkien muiden syksyn aloitukseen kuuluvien rientojen myötä, ei aikaa ole ollut kirjoittelulle. Olen kerinnyt tehdä pari työvuoroakin kouluhommien ohessa, mutten siltikään raaski LivBoxia nyt näillä tuloilla tilata. Syyskuisen bloggaajaboxin kohdalla olin itseasiassa tyytyväinen etten tilannut sitä. Muiden blogeja katsoessa en tuntenut jääväni oikeastaan mistään paitsi. Boxipostaukset herättelivät inventoimaan omaa varastoa ja kokosin niistä syyskuun oman LIVEboxin sen mukaan mitä kaapeista löytyi.

Tälläkin kertaa LivBoxista oli tullut kuivashampoota, tällä kertaa Cutrinilta.


Itse en kuivashampoota käytä, edellinenkin LivBoxista tullut on korkkaamatta. Sen sijaan luonnonkihara tukkani vannoo Biozellin Texturinf Sprayn nimeen. Eilen pipon alla päivän muhitellut tukkani nousi nätisti baarikuntoon suihkeella ja vielä tänäkin aamuna kiharat kelpasivat julkisesti näytettäväksi. Pikku pullo on kohta tyhjä, iso pullo piti metsästää Matkuksesta.

Schwarzkopf Professional BC Bonacure Moisture Kick tuli Boxista kuulema 100ml pullossa.


Oma 200ml pulloni on käytetty jo yli puolen välin. Hyvää tavaraa tosin luonnonkihara hius on niin kuivaa että imee itseensä vaikka moottoriöljyä. Yleensä käytössä joko tätä, sitä oranssia versiota tai suihkutettava öljy tilanteesta riippuen.

Lumenelta tuli hellävarainen silmämeikinpoistoaine.


Vaikka allergikko olenkin ja silmät vuotavat muutoin koko ajan, putserista ne eivät ärry ja Nivean Double effect Eye Make-up Remover on toiminut ihan hyvin. Tämäkin tainnut joskus boxissa tulla. Lumenelta olen käyttänyt sekä hellävaraista, että vedenkestävän meikin putseria ja ihan hyviä nekin ovat olleet. Kaapissa odottaa vielä Yves Rocherin kaksifaasinen putseri.

Korresin suihkugeeliä olisi ollut ihan kiva kokeilla. Tuoksuna oli lemon-basil.


Kaapista kuitenkin löytyy 400ml pönikkä Yves Rocherin omena-tähtianis suihkugeeliä. Muutaman muun korkkaamattoman pullon lisäksi :D

Makiaskin kynsilakasta ihmiset olivat saaneet syksyisiä sävyjä.


Itse olen vielä kesäisen kirkkaissa väreissä ja uusimpana essencen 4 ever young.

Dermalogican Skin Renewal Booster jäi harmittelemaan eniten boxin tuotteista.


Lähes käyttämätön the Body Shopin Vitamin E overnight serum-in-oil ja L´Orealin öljy ja Lumenen hyaluronihappo saavat nyt vielä paikata puutetta.

Isadoran Inliner kajal oli mielenkiintoinen


ja kunhan olen nämä Yves Rocherin vaaleat Baie Nuden ja Peche exotiquen käyttänyt, voi sille olla tarvetta. Kumpikaan YR kynistä ei aivan täytä vaalean kajalin hommia, Baie nudessa on aavistus kimalletta ja Peche exotique on liian punertava. 

Lisätuotteeksi sain eiliseltä kaupunkisuunnistukselta jääneen lahjontasuklaalevyn jämät. 

Saa nähdä harmittaako ensi kuun boxin kanssa enemmän mutta tässä vaiheessa ajatus vanhojen varastojen käytöstä tuntuu uuden hankintaa mukavammalta.

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie