Talviloma 2023

 Talvilomahan on täällä etelässä viikko 8 mutta kun on ikänsä tottunut,että talviloma on viikko 10, tuntuu kasi liian aikaiselta ja nyt kun kymppiviikolle sattui vapaan tarvetta muutoinkin, talvilomailin pohjois-suomen aikataulun mukaan.

Kuva Marjo Koistinen

Loman aloittajaisiksi perjantaina oli meidän Vantaan Kokoomusnaisten vuoro järjestää kuukausittaiset Kehäkaljat.


Oltiin Myyrmäessä Wanda´sissa, jossa on muuten ilahduttavasti myös Lyre´sin alkoholittomia "viinoja" tarjolla ja Mojito oli erittäin maukas holittomalla rommilla.

Puhujina oli eduskuntavaaliehdokkaista Lasse Lehtonen, Sakari Rokka, Marja Ahava ja Terhi Enjala. Syötiin vielä illan päätteeksi pienemmällä porukalla ja maistui kyllä tälläkin kertaa Wanda´sin ruuat.

Lauantaina viimeistelin opparin esitystä ja tein opponointiraportin toisesta opinnäytetyöstä. Sunnuntaina olin aamusta jakamassa vaalimainoksia ennen kuin menin salille lämmittelemään.

Maanantai oli kotipäivä, viimeistelin yhden villapaidan ja puuhailin kotihommia. 

Tiistaina meillä oli opinnäytetyöseminaari ja opponointi eli päivä meni aikalailla kouluhommissa ja haaluilussa odottaessa.

 
Keskiviikkona olin mukana Uudenmaan Kokoomusnaisten yritysvierailulla Roviolla missä Lotta Backlund esitteli meille yrityksen toimintaa. Oli tosi mielenkiintoinen vierailu.

Torstaina oli sitten kypsyysnäyte heti aamusta eli taas koulupäivä. Loppupäivän tein kotihommia ja neuloin.

Perjantaina kävin kuumakivihieronnassa Luminellassa tuossa lähellä. Loppupäivä ja lauantaikin oli aika lailla samaa, eli pyykkiä, vaatekaapin siivousta ja muita kotoiluhommia. Sunnuntaina kävin Tapiolassa vielä yhdessä vaalitapahtumassa.

 
Tapiolassa oli aika vilpakka sää mutta onneksi lämmittiin sitten Tapiolan Kokoomusnaisten keskustelutilaisuudessa reilummasta kilpailutuksesta. 


Viikon loma tuntui kyllä aika lyhyeltä etenkin kun siihen sisältyi näitä koulupäiviä. Toisaalta sain kyllä kotona paljon tehdyksi esimerkiksi keskeneräisten neuleiden suhteen mutta toisaalta tuntuu ettei näy vielä missään. 

Millaista talvilomaa sinä vietit?


Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie