Syyskuun loppuneet

Kylppäriremppa venyi pitkälle syyskuuhun mikä näkyy kyllä suoraan käytetyissä tuotteissa.


Kosteuspyyhkeitä kului vaikka mihin kun vessan lavuaari ei ollut käytettävissä.
Iisi kosteuspyyhe on aika vakkarituote pöydällä meikatessani.
Iisi kasvojenpuhdistuspyyhe kuivalle iholle poisti meikin ihmeen hyvin, harvoin näillä meikkejä putsaan mutta jonkun kerran tuli tehtyä sekin.
Simple micellar cleansing wipes toimi ilmeisesti ihan ok kun en muista niistä mitään.
Cien sof make-up pads on vanulappujen parhaimmistoa kun ne eivät hajoa eivätkä vanupalaset lentele.
Jordan easy reach flosser on myös lajinsa parhaimmistoa. Näissä on yksisäikeinen lanka joka ei jää kiinni hampaiden väliin niin kuin normaali hammaslanka eikä hapsuile. Inhoan irroitella hammaslangan kuituja hampaiden välistä.


Palmolive Strawberry Touch on lempparini mansikkaisista suihkugeeleistä. Paksu ja lempeän mansikkainen ja toimii niin kuin pitää.
Yves Rocher Bourbon Vanilla suihkugeeli oli harvinaisen vahvan tuoksuinen. Salin suihkussa käytettäväksi tuntui jopa liian vahvalta kun olin hajusteettomalla puolella, joten käytin loppuun kotona. Näihin pikkupulloihin tuntuu aina jäävän suhteettoman paljon tuotetta, jonka huomaa loppuneita kuvatessa mutta joita ei suihkussa saanut ulos pullosta odottamatta että takalisto jäätyy. Jäätyminen tosin tapahtuu uudessa kylppärissä aika lailla instant.
Lumene Lähde misellivesi on ihan toimiva misellivesi mutta en ole ostanut isoa pulloa, koska epäilen tylsistyväni sen kanssa.
L´Oreal Pure Clay Masks Multi-Masking mini set oli ihan kiva kokeilu lorkun savinaamiosta, toisistaan en hirveästi huomannut eroja mutta puhdistivat kyllä ihoa selvästi. En oikein innostunut multi-maskingista säilymisen kannalta hankalien pakkausten kanssa vaan käytin yhtä kerrallaan.


Lumene Ultra Sensitive SOS rauhoittava tehovoide on vanhaa pakkausta, nykyään ilmeisesti Lempeä-sarjan tuote. Käytin käsirasvana kun iho ei seonnutkaan viime talvena talvesta. Ihan toimi käsien yövoiteena. Saman sarjan ohuempaa voidetta on jemmassa jalkoja varten kun on kausia jolloin se on ainoa toimiva voide polvien sisäsyrjien auetessa.
Vaseline aloe soothe spray moisturizer oli hellekesän valinta, muullapa ei jaksanutkaan rasvata.
Dermosil Exfoliating night serum on pakollista tavaraa jos teen yksittäisiä työpäiviä enempää. En tiedä johtuuko sairaalan ilmastoinnista tai maskin pidosta vai onko huokoset vaan niin täynnä käsidesiä mutta iho selkeästi tukkiutuu töissä. Toinen pullo varattuna.
YR mango coriander energizing hand cream oli aika miedon tuoksuinen mutta hyvin miellyttävä voide. Energisoinnista en osaa sanoa.


Essence volume booster lash primeria ei vaan tullut käytettyä niin heitän pois.
Maybelline push up angel mascara ei vaan ollut mieleinen, joten pois.
L´Oreal Paradise Extatic WP oli liian juoksevaa ja kiiltävää massaltaan ja ei vaan toiminut niin kuin tavallinen versio.
Essence vibrant shock lash & brow mascarat oliva harvakseltaan käytössä ja alkavat olla vanhoja.


Batiste original kuivashampoo on yllärillä perusBatistea. Pienestä pullosta ei koviin moneen kertaan riittänyt.
Essence summer fun oli joko kuivettunut tai jähmettynyt koska kämpässä on niin kylmä mutta joutaa joka tapauksessa pois.
Nyx butter gloss Maple Blondie oli työhuulikiiltona. Samaan sarjaan kuin muutkin butter glossit eli mukava huulilla mutta väri hiukan epätasainen.
Catrice Lip Balm hävitti käytön aikana tiedot. Kotihuulirasva.
Essence holo wow Scarab wings oli itselle täysin väärä sävy mutta onneksi on pieni pakkaus niin meni vanhempien luona käydessä.

Syyskuun aikana ehdin sentään meikata kunnolla muutaman kerran mutta suurimman osan aikaa olin töissä. Syksyn ensimmäisen koulutehtävän sain palautettua vasta tänään vaikka koulu alkoi jo yli kuukausi sitten. Ensilumi tuli jo tällä viikolla mutta hävisi onneksi saman päivän aikana. Joulukalenterin hain postista eilen, päädyin tänä vuonna Lumenen kalenteriin ja hiukan ostin jo joulutuotteita Body Shopin kausivalikoimasta kun ovat nyt alennuksessa ja haluan päästä käyttämään joulutuoksuja heti joulukuun alussa.

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie