Lokakuun loppuneet

Meinasin jo kirjoittaa otsikkoon Marraskuun loppuneet mutta ei nyt sentään vielä onneksi. Lokakuun viime päivinä saattaa vielä loppua tuote tai kaksi mutta pussi, jossa säilytän loppuneita, oli jo niin täynnä, että käydään ne läpi sitten marraskuussa.


Tavoitteena näin uusien joulukokoelmien tullessa myyntiin, olisi tietysti saada viime vuotiset joulutuotteet käytettyä pois.
Yves Rocher White Vanilla suihkugeeli ja kosteusvoide sekä Marvelous Berries kosteusvoide olivat kaikki melko mietoja mutta mukavia käyttää. Suihkugeeli teki sen mitä piti ja kosteusvoiteet imeytyivät nopeasti.


Klippoteket hoitava shampoo loppui vihdoin ja viimein. Ikuisuuspullo. Mutta onneksi ihan toimiva shampoo.
Dermosil liquid soap on hyväntuoksuinen perussaippua, jota on toinen pullo käytössä käsisaippuana keittiössä ja vessassa.


Cutrin Suvi shampoo ja hoitoaine olivat Cutrinin kesävalikoimaa, kosteuttavat ja tarkoitettu värjätyille hiuksille. Olen aina tykännyt Cutrinin talviversioista ja tykkäsin kyllä näistä kesäversioistakin. Tukka oli alkukesästä kuiva ja tietysti näin aurinkoisena ja helteisenä kesänä kuivui entisestään, mutta nämä helpottivat tilannetta.
Biozell Volumizing Dry Shampoo oli ihan hyvä kuivashampoo mutta Batiste on kuitenkin parempaa.


Body Shopin Vitamin E gentle facial wash oli ihan ok, mutta tykkään enemmän nyt käytössä olevasta Biothermin vastaavasta putsarista.
Dermosil kanerva kasvoseerumi on ihana ja toinen pullo on odottamassa. Parempi kuin moni muu huomattavasti kalliimpi seerumi.
LV kasvovoide 24h, hyvä mutta tylsä kasvovoide.
Herbina Energy Boost Kasvovoide oli jo vähän mielenkiintoisempi kuin LV, ei kuitenkaan mikään erikoinen. Voisin ostaa uutta versiota nyt jos vastaava on Herbinan valikoimissa.
Madara SOS instant moisture+radiance hydra mask häviää Herbinan kosteuttavalle naamiolle. Tästä jää väri kasvoille, joka on näkyvissä vielä aamulla kasvoja pestessä. Muuten ihan ok. Kaapissa on tätä täysikokoinen ja tulee käytettyä jos vaan ehdin ennen kuin menee vanhaksi mutta en osta enää uutta.


Lush Icehoggles (kuva alla) on uutta joulukokoelmaa. Melko vahvasti bergamotille ja patsulille tuoksuva vihreä valkoinen saippua. Tätä on vielä vähän jäljellä mutta heitän jo pussin pois. Aivan älyttömän ihana kuiville käsille.
Cien hand lotion Asian Cherry Blossom oli ihan ok käsivoide hintaisekseen.
YR Almond Orange Blossom ei ollut lemppareitani suihkugeelituoksuista.
BS Vanilla Pumpkin ei ollut makuuni. Monihan tätä hehkuttaa mutta ei iskenyt omalla ihollani.
Essence soft cotton scent oli samaa tavaraa kuin muutkin essencen sheavoiteet eli hyvä mutta ei pitkässä juoksussa riittävän paksu yövoiteena.




Nyx matte finish setting spray toimi ihan hyvin, en tosin tykännyt läpinäkymättömästä pullosta kun ei tiedä paljonko on jäljellä. Toisaalta essence toimii mielestäni yhtä hyvin ja sitä on pari pulloa varastossa joten niillä mennään.
Essence forbidden volume oli hyvä arkiripsari mutta ei enää pysynyt yövuorossa mukana vaan olin vuoronpäätteeksi varustettu extratummilla silmänalusilla, joten pois.
Catrice pure brilliants colour lip balm oli kiva värillinen huulirasva. Ikivanha, joten tuskin enää mistään saa.
Catrice Prisma lip glaze sävyssä 030 Dazzling Starboy oli aivan ihana huulilla sekä värinä, että koostumuksena. Tätä on onneksi toinen sävy odottamassa.
Catrice #insta to go blur stick oli myös ihana primer, nopea ja helppo arkena ja piti pohjan paikoillaan. Voisin ostaa uuden ennen kuin nämä sitten taas häviävät valikoimasta.
Kiko eye pencil oli myös ikuisuusprojekti. Tykkäsin.

Ihan hyvin loppuneita. Nyt voi hiljalleen keskittyä jo uusiin joulutuotteisiin.

Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie