Tutkittua tietoa lihavuudesta - Liikuntalääketieteen päivät 2025

 Toissa viikolla oli taas vuosittaisten liikuntalääketieteen päivien aika. Alunperin olin ajatellut, etten tänä vuonna osallistu kun marraskuu on niin täysi. Mutta kun päivät osuivatkin joulukuun alkuun ja kuulin aiheen, oli pakko päästä mukaan. Teemana oli siis liikunta, liikkumattomuus ja lihavuus.

 

 Päivät olivat tuttuun tapaan Haagassa, eli ei ollut yhtä kiire lähteä kotoa kuin Myllypuron aamuina. Perinteiseen tapaan aamu alkoi hotelliaamiaisella.

 

Lue lisää: Liikuntalääketieteen päivät 2024 

 

Puheenvuorot olivat kaikki hyviä ja kuvia tuli otettua ihan tuhottomasti.

 

Mutta yllättävän hyvin eteni seminaarisukkakin.

 

Lihavuutta käsiteltiin monesta kulmasta mutta tiistaina aloitettiin lääketieteellisestä ja epidemiologisesta näkökulmasta.

 

Ensimmäiseen päivään kuuluu myös perinteisesti tutkimussessiot, joissa tulee tietoa hengästyttävä määrä.

 

Toinen ensimmäisen päivän perinne on vuoden liikuntalääketieteellisen tutkimuskilpailun finaali ja palkitsemiset. Kilpailun voitti tänä vuonna Mikko Vaaramo tutkimusryhmineen.

 

Kolmas päivien perinne on ensimmäisen illan iltatilaisuus tietokilpailuineen. Se tosin alkoi niin myöhään, että välissä piti kävellä Haagasta Triplaan välipalalle.

 

Keskiviikkona käsiteltiin myös lihavuuden sosiologista ja käyttäytymistieteellistä puolta. Nauratti kun muut menee festareille ja keikoille fanittamaan ja minä liikuntalääketieteen päiville. Hannele Harjunen vaan on niin mahtava. Ja siihen päälle vielä kunnon fangirl hetki kun Ulla Järvi istui viereen!

 

 

 

Tuo Marjukka Nurkkalan esityksen kuva lihavuuden monimuotoisuudesta iski ja kovaa. Siitä oli niin helppo tunnistaa itsensä.

 

Myös Wileniuksen Taijan puheenvuorosta oli helppo tunnistaa itsensä. Session viimeisestä puheenvuorosta ei ole sattuneesta syystä kuvia. Vedän rajan siihen, että alkaisin selfietä lavalla ottamaan. Jännitti ihan sikana ja nenä oli ihan jäässä kun istuin odottamassa omaa vuoroani. Sitten kun aloin puhumaan, alkoi veri kiertää kun pääsin vauhtiin. Ja siitä sitten tietenkin seurasi se, että nenä alkoi vuotaa. Onneksi ei tuon pidempi puheenvuoro ollut niin räkä ei kerinnyt leukaa pidemmälle.

 

Sitten vielä viimeiset esitykset ja kotiin. Ennen päiviä vähän pelotti, että onko ilmapiiri samanlainen kuin koulutukseni ja urani alussa mutta oli aivan ihanat päivät. Ihmiset olivat oikeasti valmiita kuulemaan ja kohtaamaan lihavuuden monimutkaisuuden. Toki joissain esityksissä aloin miettimään, että ei apua, olisi pitänyt olla parempi potilas leikkauksen jälkeen. Olisi pitänyt pystyä samoihin lukemiin kuin esimerkkipotilaat. Vielä on työtä, ettei vertailisi omia tuloksiaan muihin.

 

 Ja sitten kun puhuu vertailusta, niin tuntuu hölmöltä julkaista tätä viimeistä kuvaa. Koska joku taas vertaa itseään siihen, ja harmittelee kun ei pysty tai ehdi itse. Mutta koska tämä kotimatka oli niin hauska stoori niin kerron sen nyt kuitenkin. Eli päiviltä tuli taas hyvä boosti liikuntaan, koska kaikissa puheenvuoroissa todettiin, että sillä on tosi iso merkitys. No siinä sitten viimeisten puheenvuorojen aikana mietin, että kotiin on joku 7,5 kilsaa, että voisin vaikka osan matkasta kävellä. Pohdin, että oon syönyt ja juonut ja repussa on vielä evästä ja juomista että voisin selvitä ilman hypoglykemiaa. Päällä toki oli mekko ja sukkikset ja takkina villakangastakki että ei oikein optimit liikuntakamat. Mutta edellisen päivän Tripla-kävelykin tuntui kivalta.

 

Niinpä lähdin sitten hiljalleen hissuttelemaan kotia päin ajatuksena, että ainahan voi hypätä junaan. Sataa tihutti mutta takin huppu suojasi kasvot ja siellä oli joulukuuksi todella lämmintä. Himskatin pimeää ja rillit huurussa ja märät ja mitään ei nähnyt mutta niin sitä vaan tuli käveltyä kotiin. Jos olisin tullut junalla, olisin jumahtanut sohvaan koko illaksi. Nyt tuli kuitenkin melkein puolitoista tuntia raitista ilmaa.