Naiset armeijassa 30 vuotta

 Tänään tuli 30 vuotta siitä kun ensimmäiset naiset astuivat asepalvelukseen. Ensimmäisillä naisilla oli vain rajatusti palveluksen suorittamispaikkoja ja -tehtäviä, mutta nykyisin kaikki palvelushaarat ovat naisille auki.

 

 Itse aloitin palveluksen pohjoiskarjalaisena Pohjois-Karjalan prikaatissa Kontiorannassa saapumiserässä 2/2010. Aliupseerikoulun toisen jakson eli  AUKII kävin sitten Lahdessa Hennalassa Hämeen rykmentissä mutta palasin sieltä sitten Kontiorantaan. 

 

Kontioranta oli niin pieni paikka, että siellä oltiin lähinnä oman kylän poikien kesken. Toki meitä naisia oli alokkaina se parisenkymmentä. Suuri osa oli kuitenkin jo tuttuja peruskoulusta tai lukiosta ja tuli Itä-Suomen alueelta. Kontiorannassa koulutettiin vuodessa n. 1400 varusmiestä, siinä missä Vekaranjärvellä koulutetaan nykyään n. 4000. Eli tosiaan pienellä piirillä mentiin. 

 

Sitten kun siirryttiin Lahteen, oli edessä aikamoinen kulttuurishokki. Ihan ensimmäisenä ongelmana oli se, että kun saavuimme Lahden rautatieasemalle, ei luvattua kyytiä ollutkaan missään ja mitään yhteystietoja varuskuntaan ei tietenkään ollut. Saatiin heti haukut valehtelemisesta ja vaikka mistä kun ei osattu parkkipaikalle teleportata ennen kuin juna oli perillä. Meidän aliupseerikurssille kerättiin Lahteen porukkaa eri varuskunnista ja Lahdessa pääsinkin tutustumaan mm. Porin ja Dragsvikin porukkaan. Välillä eteen tuli mielenkiintoisia kielitilanteita kun vapaalla ei ihan aina ymmärtänyt mitä ruotsiksi oli sanottu ja Porin pojat ei ihan ymmärtäny pohjoiskarjalaa.

 

Tupa Kontiorannassa

 Aika kultaa muistot ja iso osa ihmisten nimistä on unohtunut. Mutta kyllä sille on syynsä, että kun naiset alkavat vertailla synnytyksiä, miehet puhuvat inttijuttuja. Heinäkuu 2010 jolloin palvelukseen astuin, oli siihen mennessä Suomen historian lämpimin heinäkuu. Liperissä Kontiorannan vieressä mitattiin lämpötilaksi 37,2 ja me möyrittiin hiekkakentällä ja ampumaradalla pitkähihaisissa ja -lahkeisissa kumisaappaat jalassa. Päivän päätteeksi kumppareista sai kaatamalla kaataa hikeä pois.

 

Talvi taas oli harvinaisen kylmä (ihan Ilmatieteen laitoksenkin mukaan) ja Sotinpurolla ampumaleirillä (Sotsilla tuntuu olevan aina ihan oma mikroilmastonsa) pakkasta oli niin saakelisti. Vuoden aikana tulikin nähtyä melkein koko Suomi kun leirejä oli Hollolan Hälvälästä Itä-Suomen kautta Rovajärvelle. Länsi-Suomen Lohtaja tuli käytyä vasta sitten reserviläisenä.

 

Kun laitetaan satoja parikymppisiä yhteen, niin sekoilulta ei voi välttyä. Ja Puolustusvoimathan on tunnettu siitä, että järki ei aina ole ehkä ainakaan näkyvästi mukana ja aina on kiire odottamaan. Eli kyllähän niitä muistoihin jääneitä hetkiä syntyi. Niin hyvässä kuin pahassa. Tämmöinen auktoriteettiongelmainen tiukkapipo ei varmastikaan ollut helpoin kaveri mukana porukassa ja välillä otettiin yhteen niin naisten kuin miestenkin kanssa. Ja jösses sitä juoruilun määrää.

 

 Vuosi yhdessä sekoilua huipentui tietysti viimeiseen iltaan kasarmilla. Kaivelin kuvat esille ja tuolta illalta on lähinnä hyvin tärähtäneitä ei mitään hajua mitä tässä tapahtuu -kuvia. Tai edes ketä kuvissa on. 

 

Näiden kuvien lisäksi muistoihin on jäänyt mm. metsässä lyhdyn valossa hiipiviä vihreitä tonttuja, umpijäässä juotuja kuumia kaakaoita tiskikatoksessa ja paljon oppeja sairaanhoitajakouluun ja -työhön. Oppi sen, että kaikki pa*ka loppuu joskus. Niillä varusteilla mennään mitä on annettu. Ja ehkä tärkeimpänä; kaikelle voi nauraa ja vähintään on opittava nauramaan itselleen.  

 

 Asepalveluksen pituus on vaihdellut sen verran sotien jälkeen, että minä on perheestä pisimpään palvellut kun isän aikaan pisin palvelus oli 11kk, sitten oli tuo 362 pisin ja veljen aikaan pisin oli 11,5kk. 

 

Olin jo ennen palvelusta käynyt jonkin verran MPK:n kursseilla ja jonkun reserviläisten kurssin olen käynyt palveluksen jälkeen mutta eniten on tullut tehtyä tunteja sisään Sotilaskotihommissa. Niinin, eikä moniin reserviläis- ja maanpuolustuskoulutuksiinkaan tarvita suoritettua asepalvelusta mutta onhan se helpottanut, että ympäristö on tuttu. 

 

 Ja toki keväällä olin siskojen kanssa Reserviläisliiton 70-vuotisjuhlissa.

 

Nyt jos kysyttäisiin, että lähtisinkö uudestaan, niin onneksi voi jo todeta ikääkin olevan liikaa. Mutta kyllä siitä vuodesta sai ihan eri tavalla kokemusta, joka on sitten johtanut mm. työpaikan saantiin, että kannatti. Ja johtajakoulutuksesta toki sai pohjaa myös siviiliin johtamisen tutkintoon. Ainakin sen, näitä virheitä en enää toista osion 🤣. Toki jonkun verran myös terveysvaivoja tuli joko palveluksen aikana tai heti sen jälkeen. Niistä osan ehkä olisin välttänyt jos en olisi mennyt. Tai sitten en. Eli kyllä kuitenkin suosittelen.