Kesälomailua Helsingissä

 Aloittelin kesäloman aktiivipätkällä Helsingissä. Tai oikeastaan aloittelin loman bilettämällä koko yön ensimmäistä kertaa koronan alun jälkeen. Ai että teki tanssiminen hyvää. Ja kun selvinpäin oli, pystyi sunnuntaina lähtemään jo hyvissä ajoin Korkeasaareen.

Lämmin päivä, eli isoja kissaeläimiä ei paljoa näkynyt. Mangustit ja preerikot ovat muutenkin lemppareitani, etenkin pikkuiset. Saukko ja vesikko ovat myös "pakollisia" nähtävyyksiä.

Riikinkukoilla oli kunnon pyrstöesittelyt käynnissä.


Seuraavana päivänä en ollut näköjään kuvannut kuin kakkua Fazer Cafessa. Joskus on hyvä keskittyä kokemiseen kuvaamisen sijaan 😉 Käyntikohteina olivat Tuomiokirkko ja Helsingin kaupungin museo. Molemmat olivat kohteita, jotka on kiva kertaalleen käydä katsomassa, mutta eivät mitään toistuvia vakiopaikkoja, ellei ole liikkeellä lasten kanssa. Kaupunginmuseossa on oma osionsa lapsille, mutta en sitä käynyt katsomassa kun olin liikkeellä vanhemman kanssa.

Testattiin sightseeing-risteilyä Helsingin rannoilla. Tuloksena kärähtänyt nahka. Kivaa oli kylläkin vaikka olikin hiukan ärsyttävää kuunnella samat selostukset neljällä kielellä kun puhuu niitä kaikkia.

Design-museossa tuli vastaan monta hyvin tutun näköistä asiaa.

Sattumalta valittu Konditoria Café Briossi osoittautui nappivalinnaksi, oli nimittäin aivan älyttömän hyvät voisilmäpullat. Luonnollisestikaan en ottanut pullasta kuvaa, eli käykää itse testaamaassa. Briossi löytyy Ressun lukiota vastapäätä Kalevankadulta.

 
Ennen siirtymistä juhannusmaisemiin, käväistiin vielä Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa. Ulkotilat ovat joka päivä avoinna ja puutarhahan on aivan ihana paikka ihan vain istuskeluunkin.


Pääsymaksun maksamalla pääsee myös kasvihuoneisiin, joista löytyy myös tämä varmasti kuvatuin eli lummehuone. Kasvihuoneissa on niin lämmintä ja kosteaa, että näillä helteillä siellä olisi tuskaista, mutta viileämpinä päivinä se on varmasti mukava lämmittelypaikka.

Haluatteko kuulla muidenkin lomaviikkojen tekemisiä?


Kommentit

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie