Pihistä vai panosta: Huulipuna

 Pannuprojektissakin on useampi punainen huulipuna, mutta koska se täydellisen huulipunan metsästys jatkuu edelleen, on muitakin tullut kokeiltua.
 

Tänään kerron mielipiteeni Diorin Rouge Dior Forever 999 Forever Diorin ja Isadoran Matte lipstick 22 Power Redin välillä.
 
Dior maksaa noin 50€ ja Isadora noin 14 €.
 

Otin Diorin käyttöön reserviläisten juhliin valmistautuessani. Olin juuri ennen lähtöä lisäämässä huulipunaa kun koko pötkö tipahtikin hylsystä pöydälle. 
 
En tietenkään ottanut irtoversiota juhliin mukaan vaan onneksi oli tuo Isadoran huulipuna myös kokeilussa ja nappasin sen sitten mukaan. Eli juhlakuvassa loppuillalta on sitten kerrokset kumpaakin.
 
Kokeilin saisiko katkenneen huulipunan korjattua ja lämmitin huulipunaa kynttilässä sillä seurauksella, että koko hylsyssä jäljellä oleva jämä syttyi tuleen. Liitin irronneen pätkän hylsyn tynkään, mutta ei tällä kertaa yhdistäminen toiminut.
 

 Dioria on siis testattu siveltimen kautta, kun ei tuota enää saa nostettua niin, että huulille kunnolla saisi suoraan. Siveltimellä tosin oli hankala saada kunnollista kerrosta huulille. 

Kuivakka tuntuma ja itse kaipaisin huuliöljyä tai jotain siihen päälle. Vaikka toki öljyn kanssa sitten lähtisi karkaamaan juonteisiin.
 

Pieni sävyerohan näissä on eli Isadora on kylmempi. Diorissa on enemmän sävyvaihtoehtoja kyllä, jos siitä kaipaa kylmempää.
 
Isadoran laitoin suoraan puikolta huuliin. Sen tuntuma on kosteampi mutta siihenkin päivän mittaan kaipaisin muuta päälle. 
 
Testailin näitä siis ihan kotipäivinä. Isadoran testipäivään sattui vielä ylläri dumping-oireet ja oksennus, minkä huulipuna kesti ihan ok. Toki vähän lähti huulen sisäreunasta sitten karkuun. 
 
Kumpaankin lopulta heitin öljyn päälle ja sitten levisi juonteisiin. 
 
Vaikka katkeamista ei huomioisikaan, oma valintani olisi näiden välillä pihistää ja ostaa Isadora, jos vaan sävy on itselle sopiva. 

Juhlien jälkeen huulipunien poisto olikin operaatio.

Täydellisen huulipunan etsintä kuitenkin jatkuu vielä. Oltiin jo lähellä mutta ihan ei vielä yhdisty missään huulituntuma, pysyvyys ja helppo levitettävyys.
 
Oletko löytänyt jo oman täydellisen huulipunasi?
 
 

Kommentit

  1. Oho, onpas jännä kuulla etten ole ainut kenellä Diorin huulipunasta tippui koko puikko pihalle! Ostin 2023 joulukuussa samaa sarjaa vähän kylmemmän sävyn swatchien katselun ja arvostelujen lukemisen jälkeen (40-50 euroa on sen verran suolainen hinta että en todellakaan ns. "sokkona" menisi ostamaan). Sen lisäksi että se tosiaan tipahti itsestään lattialle (en edes ehtinyt käyttää sitä kertaakaan!), niin itse puna oli aivan järkyttävän kuiva ja tönkköä levittää. Jos yritti päivän mittaan lisätä punaa, se lähti rullaantumaan ja meni tosi klönttiseksi. :/ Ei mennyt jatkoon, taisin turhautuneena lopulta heittää koko puikon roskiin ja vannoin etten Diorin meikkeihin enää koske.

    Itse olen aikas kalpea kylmäsävyinen brunette ja omasta mielestäni paras punainen mattapuna on ehdottomasti Macin Russian Red. Upea sävy, ei karkaa huulijuonteisiin, kestää juomisen ja syömisen ja ei kuivata liiaksi huulia. Tässä n. 2 vuoden sisällä pannuttanut kyseistä sävyä minikoon, nykyisessä täysikokoisessa on enää pieni nyppylä jäljellä ja seuraava täysikokoinen jo odottelee vuoroaan meikkipussissa. Kannattaa vaikka se mini versio hankkia ensin, jos ei ole varma tykkääkö Macin huulipunien koostumuksesta/tuoksusta, ei ole sitten niin iso urakka käyttää loppuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä jotain ihan muuta odottaisi tuolla hintaa. Mulla ei Macin punista olekaan vielä kokeilua. Pitää käydä etsimässä noita mini kokoja ja ottaa testiin.

      Poista

Lähetä kommentti

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie