Lokakuun LIVEbox

Lokakuun LivBox ilmestyi tällä viikolla ja ainakin Marina ja Maija olivat pettyneitä boxiin. Jotain oli vissiin taas sekoiltu ja hyvityksenä tilanneet saivat 30 LivBox-pistettä. Itse olin taas tyytyväinen, että rahani säästin. En tiedä jaksaako ketään kiinnostaa oman boxinkorvikkeen kokoaminen, mutta ainakin itseäni kannustaa katselemaan omaa varastoa vähän uudella tapaa. Koko syksyn ajan on ollut päällä harvinaisen kova draivi siivota tavaraa pois, kierrättää ja hävittää pois turhaa.


Lokakuun pimeyteen kuuluvat ehdottomasti kynttilät ja niidenkin varastoa on tarkoitus roimasti sakottaa , koska oikeasti, montako kynttilä pakettia yksiöön tarvitaan kerralla.


Tämän näköisen tavaraläjän kaivelin varastoistani.



L`Oreal Pure Clay Purity Maskista oli tullut LivBoxista näytekoko, mutta itse nappasin kaksi täysikokoista kasvonaamiota. Yves Rocherin Sebo Vegetal Purity Mask on puhdistava kasvonaamio seka- ja rasvaiselle iholle. Suositellaan käytettääväksi kaksi kertaa viikossa 5 min kerrallaan. Kuivalla ihollani en ihan niin usein käytä, mutta nyt olisi selkeästi tarvetta. YR:n sivuilla on näköjään vielä vanhan mallisen tuubin kuva. Puhdistavan naamion kaverina tarvitsen myös kosteuttavan Hydra Vegetal Intense Hydrating Maskin milloin ei ole käytössä Herbinan kosteuttava naamio. Samat ohjeet kuin putsaavassa naamiossa, mutta tätä toki ei tarvitse huuhdella pois. Molemmilla hintaa 7,90€ YR:n netissä. 

Joulun Limited editioneista on jo YR:llä julkaistu näköjään Cranberry & Almond-sarja. Viime joululta osa edelleen käyttämättä, joten en niihin tänä vuonna varmaan tutustu.


Ainoa mitä LivBoxista olisin halunnut kokeilla oli Lumenen LÄHDE Pure Arctic Miracle 3in1 Micellar- misellivesi. Siitäkin oli tullut pieni koko ja voi olla, että sitä ostankin kunhan tämä Herbina Energy Boost Micellar-puhdistusvesi loppuu. Ei ole kyllä edes ainoa misellivesi kaapissa. Käytän vaikka onkin omaa ihoani rasvaisemmalle, mutta menee aamuputsarina tai ykkösvaiheena vaihdellen muiden kanssa.


Hiusjutuista Boxista oli tullut matkakokoinen Heat Defense Styling Spray lämpösuojasuihke ja Moroccanoil Treatment hoitoöljyä pikkupullo. Itselläni on talvea odottamassa Gliss Ultimate Oil Elixir, koska tykkään sumutettavista öljypohjaisista hoitoaineista. Niillä tulee vähemmän klähmättyä tukkaa. Biozell Classic Suojaava muotoilusuihke ei oikein kulu. Olen föönännut tukan kolmesti tänä vuonna ja suoristanut 0 kertaa. Tulee paremmat kiharat kun antaa kuivua itsekseen. Tämä kovettuu lämmössä mutta voisi käyttää myös rullien tai patukoiden kanssa. UV- ja lämpösuoja.


Palmolive Vanilla Pleasure Body Butter Wash on vielä korkkaamatta mutta vastaava persikka ei kolahtanut. Klimppinen paksu möhnä ei vaan innosta vaikka vaahtoaakin todella hyvin pesukukan kanssa. Tykkään vaan enemmän kirkkaista suihkugeeleistä. Tuoksuthan Palmolivella on kivoja, joskin esanssisia. LivBoxista oli siis tullut 50ml näyte samaa suihkugeeliä mitä viime vuoden I Love Me- messuilla jaettiin.


Ääsh, unohdin ottaa kuvan ilman pakkausta. Iberon häivytyssiveltimen tilalle otin essence eye blender brush, joka on jo toinen laatuaan. Tykkään.

Lukiko joku? :D Kiinnostiko?

Kommentit

  1. Luki ja kyllä kiinnostaa! :) kommentoinkin jo edelliseen tällaiseen,että tee vaan joka kuukausi,on mielenkiintoista luettavaa. :)

    VastaaPoista
  2. No hyvä. Edellinen kommentti oli vissiin hävinny jonnekin. Mulla pitäs tulla ilmotukset sähköpostiin mutta näköjään eivät aina tule.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suosittuja tässä blogissa

Polar Ignite - hutiostos?

Kosmetiikkajoulukalenterit 2021; eeppinen listaus

Innie vai outie