Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2025.

Puoli vuotta lihavuusleikkauksesta

Kuva
 Mitä on muuttunut?      Lyhyesti: Maailma on kutistunut ja miun varpaankynnet on paksuuntuneet.    Monia asioita on joko muuttunu tai niihin kiinnittää huomiota enemmän. Mutta mikä sitten on leikkauksesta ja laihtumisesta johtuvaa, mikä nousseista liikuntamääristä, mikä kierukan laitosta ja hormonaalisista muutoksista johtuvaa ja mikä iästä ja sattumasta?   Lue lisää: Kaksi viikkoa lihavuusleikkauksesta    Hauskin muutos on mielestäni se, että koen itseni pidemmäksi nykyään. Ja matkat joka paikkaan ovat lyhentyneet kun kävelee niin paljon. En olisi kaksi vuotta sitten kuvitellutkaan käveleväni keskustasta kotiin yli 10 km matkaa. Mutta kävelystä johtuen on siis mustat ja paksut varpaan kynnet.    Nyt viimeisen kuukauden aikana olen huomannut annoskoon kasvaneen niin, että ruoka on oikeasti ruokailua eikä piiperrystä. Eihän ne annokset siis varsinaisesti isoja ole mutta esimerkiksi proteiinivanukkaan kanssa saattaa mennä pieni pala ...

Skinnytok on surullinen vitsi

Kuva
 Jatketaan vielä YouTube-innoituksen parissa eikä edelleenkään saada kesäloman to do -listaa lyhemmäksi. Kuntosalivideoiden lisäksi olen nimittän tuijotellut skinnyk-kriittisiä videoita. En siis itse ole Tiktokissa, mutta YouTube onneksi tarjoilee parhaimmat ja pahimmat kritiikkivideoiden muodossa. Ja jos jättää huomioimatta laihuusihannoinnin surullisuuden ja hengenvaarallisuuden, niin onhan nuo skinnytok-videot aivan järjettömän koomisia. Tekee mieli kaivaa popparit esille.    Pseudotiedettä tungetaan somevideihin ihan hillittömissä muodoissa. Lopulta kaikki ruuat on todettu tappaviksi ja kun jäljelle ei jää mitään turvallista syötävää niin tietenkin ihminen laihtuu. Kyllähän sitä ihmiset ovat laihtuneet keskitysleireillä ja Suomessakin vuoden 1867 kieppeillä parisataa tuhatta suomalaista saatiin laihtumaan siihen malliin että henki lähti. En tietenkään kannusta tekemään pahaa itselleen mutta kyllä sitä paljon nopeampia ja mukavampiakin keinoja on saada henki pois kuin ...

Onko kuntosalilaitteet turhia ja vapaat painot vaarallisia?

Kuva
 Olen viimeaikoina to-do-listan asioiden tekemisen sijaan tuijotellut YouTubesta vaikka mitä. Nyt tuubi on syöttänyt mulle erityisesti videoita, joissa valmentajat ja "valmentajat" arvostelevat kuntosalilaitteita ja -liikkeitä. Vakavan laitekateuden lisäksi nämä videot on kyllä herättäneet myös paljon ihmetystä.   Nimittäin edelleen tuntuu olevan valloillaan monia väärinkäsityksiä sali- ja voimatreeniin liittyen vaikka viime vuodet ovat olleetkin fitness-buumia. Valitettavasti nyt skinnytok-ilmiön myötä somessa on alkanut näkyä viestiä, että lihaksikkuus ei ole naisellista ja kahjoimmat jenkkivaikuttajat ovat jopa lopettaneet voimatreenin tullakseen taas pieniksi. Tervetuloa osteoporoosi!   Mutta niistä väärinkäsityksistä. Ensinnäkin osa ihmisistä luulee salitreenin olevan vaarallista. Etenkin vapailla painoilla treenaamisen. Toki itsekin usein olen mustelmilla salin jälkeen mutta se liittyy enemmän päin seiniä kävelyyn kuin itse treeniin. Salitreeni on nimittäin yksi tur...

Puolen vuoden kirjat

Kuva
 Pidetääs pieni välikatsaus ensimmäisen vuoden puolikkaan kirjoihin. Ei tarvitse sitten niin paljoa muistella tammikuussa. Kirjoja on tullut nautittua niin Helmet-kirjastoista kuin 3AMK-kirjastoista eli töistä ja Laureasta. Ja sitten äänikirjapalveluista. Jokusen e-kirjan olen ostanutkin. Kuvissa on lähinnä lukemattomia kirjoja. Aika moni on itse asiassa kirjaston poistoista otettuja. Kaikki kirjat löytyvät sitten instagramista @katjankirjat   Tammikuussa 58 kirjaa. Paras oli Sofia Tawastin ja  Riikka Leinosen Suuri valhe vammaisuudesta.   Helmikuussa 72 kirjaa. Paras oli Hanne Kettusen Väsyneet naiset.   Maaliskuussa 54 kirjaa. Paras oli Pauliina Suden Tuuliajolla.  Kirjoista on moneksi. Myös podi-mikin aluseksi.  Huhtikuussa 56 kirjaa. Paras oli Saresma, Rossi & Juvonen Käsikirja sukupuoleen.   Toukokuussa 46 kirjaa. Paras oli Jane Wardin The Tragedy of Heterosexuality.    Kesäkuussa 37 kirjaa. Paras oli Helena Immosen Operaatio Ke...

Vallisaari ja Helsinki Biennaali 2025

Kuva
 Äidin kanssa ehdittiin lomalla kyllä vaikka minne. Viimeisin varsinainen vierailu oli Vallisaareen Helsinki Biennaalia katsomaan.   Kauppatorilta pääsee Vallisaaren Luotsipihan laituriin vajaassa puolessa tunnissa eikä meno-paluun hinta 10,90 ollut päätähuimaava. Paluu Vallisaaresta lähtee sitten Torpedolahden satamasta johon taideteosten katselukierros luonnollisesti johdattaa.    Tämän kertaisen biennaalin teemana on Suoja  ja kaikki teokset ovat katsottavissa tiistaista sunnuntaihin klo 11–18 21.9. saakka. Maanantaisin ja aukioloaikojen ulkopuolellakin saaressa pääsee näkemään ulkona olevia teoksia.   Itselle käynti Vallisaaressa oli ensimmäinen vaikka biennaali on jo kolmas Vantaalla asumiseni aikana (ja siis koko biennaalin järjestysaikana). Vallisaari ja viereinen Kuninkaansaari avattiin yleisölle 2016 mutta Vallisaaren eteläosa on vielä käyttökiellossa.       Myös Vallisaarenlampi on uintikiellossa. Pohjassa on vaikka mitä alueen toim...

Loppuneet 6/2025

Kuva
 Ihanasti sain isoja pulloja pois. Ja sitten tein tilauksen Dermosilille. Eli ei kauaa kaappi tyhjänä pysynyt. Mutta katsellaan ne loppuneet.   Dermosilin suihkugeelejä loppui kahdessa tuoksussa. Gentleman oli aika miehisen tuoksuinen mutta käytin sen sitten käsisaippuana. Jouluisempi suihkugeeli oli osan aikaa suihkussa ja sitten loput käytin käsisaippuana kyllästyttyäni. Nyt tilasin taas suihkugeelejä Dermosililta mutta eri tuoksuissa.   Dermosilin käsivoiteessa oli sen verran suuri pakkauskoko, että sillä voiteli kädet kirjamellisesti kainaloista alkaen kun taas Eveline Cosmeticsin paksumpaa 6 ceramides voidetta käytin muuhun kroppaan. Molemmat ihan jees mutta ei tarvetta ostaa juuri samoja versioita uudelleen.     Taika on kyllä sarjana niin näppärä kun tuotteet saa lähikaupasta, ovat edullisia ja toimivia. Nyt loppui hellävarainen puhdistusemulsio ja rauhoittava kasvonaamio, joita ostan kyllä lisää kunhan muut tuotteet loppuvat. Simppeliä ja toimivaa l...

Synttärit Fazerilla ja Heurekassa

Kuva
 Mites sitä muuten aikuinen juhlisi synttäreitään kuin Fazerin suklaabuffassa ja Heurekan mammuttinäyttelyssä? Viime kuussa tuli siis taas vuosia lisää ja mie sain päättää synttäripäivän ohjelman.    Vuosia tuli täyteen 34. Mutta hauskasti tänään onkin teemapäivälistauksen mukaan Ole taas lapsi -päivä. Eli tässä teillekin vinkkejä.    Aamu aloitetiin Fazerin opastetulla kierroksella. Tai itseasiassa Fazerin kahvilassa, koska bussi oli niin aikaisin Fazerilassa. Kierrokseen kuului kasvihuone, lyhyt historiavideo ja pelinomaisia lapsille sopivia tehtäviä. Toki aikuisetkin niiden parissa viihtyivät.    Kierros huipentui "all you can eat" suklaabuffettiin. Joku muu lihavuusleikattu olisi varmaan skipannut tämän mutta mulla ei ole mitään ongelmaa suklaan kanssa eli melkein kaikkea piti maistaa.   Tietenkin myös kaupan puolella piti pyörähtää. Vaikka kierroksen päätteeksi olikin saatu hyvin anteliaat gift bagit. Niistä löytyi suklaata, karkkia, keksiä ...

24h Hangossa

Kuva
 Alunperin oli tarkoitus tehdä päiväreissu Hankoon mutta kun bongasin Omena-hotellista edullisen majoituksen, vaihtui päivä vuorokaudeksi.   Keskiviikkona mennessä sää oli harmaampi ja välillä aavistuksen ripeksi vettä, mutta sekään ei haitannut. Turun suuntaanhan ei tänäkään kesänä pääse junalla vaan Karjaalle piti mennä VR:n bussilla ja sitten Karjaalta Hankoon pääsi H-junalla. Matkat menivät kuitenkin ihan sujuvasti ja nopeasti, vaikka bussi olikin tosi täynnä.    Jäimme pois Hanko - Pohjoinen levikkeellä ja kävelimme siitä Neljän Tuulen Tupaan teelle.   Kuva: Äiti Äidin kanssa reissatessa, meillä on tapana jakaa ruuat puoliksi joten tällä kertaa pääsin maistelemaan sekä mansikkakakkua, että mustikkapiirakkaa.   Neljän Tuulen Tuvalta kävelimme rantaa pitkin Itäsatamaa kohden. Matkalla näimme varmaan 30 joutsenta.   Kamat hotellille. Luulin varanneeni jonkin ihan pikkuhuoneen kun kylpyhuonekin oli jaettu muiden kanssa mutta huoneessa oli tosi kivasti...

Kesäkuun yhteenveto

Kuva
 Kesäkuussa ehti taas tapahtua vaikka mitä.    Hiuksetkin lähti päästä. Lihavuusleikkauksen jälkeen on siis lähtenyt ihan hirveästi hiuksia, etenkin nyt alkukesästä. Sen vuoksi pätkäisinkin sitten tukkaa reilummin pois.   Nyt taas sitten yritän muistella, että mitä näille kannatti lyhyenä tehdä.     Ulkoilua ja lenkkeilyä ehti aina välillä tekemään. Luonto on tietysti aina ihanimmillaan tässä alkukesästä.   LILEn risteily vei merille alkukuusta.   Kesäkuuhun mahtuivat vielä viimeiset laboraatiot ja simulaatiot ennen kesälomalle jääntiä.   Sen verran sateinen oli kesäkuu, että välillä tuli lenkilläkin kastuttua kunnolla.     Visbyssäkin vähän sateli.    Salillakin tuli käytyä mutta kesäkuussa ei treeni salilla kulkenut syystä jos toisestakin. Yksi treeni jäi tekemättä kun nenäverenvuoto yllätti ennen kuin pukkarista ehti laitteille asti. Toisessa treenissä muistin vasta reiden lähentäjiä tehdessäni reväyttäneeni nivusen sa...